OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kynttilä

Suomalainen kommentoi Raaseporin tasoristeysturmaa: “Kyllä armeija opettaa”

Eletään lokakuun loppua ja vuotta 2017. Ollaan Tammisaaren eteläpuolella ja armeija harjoittelee sodankäyntiä.

Ilma on todella sumppuinen, sataa vettä ja räntää, näkyvyys on noin 45 metriä. Kuorma-auto lähestyy hiljaa tasoristeystä. Jotta kuski voisi nähdä edes vähän paremmin, hänen pitäisi, kuuleman mukaan, maata ohjaamossa ja katsoa ulos tai sitten venyttää kaulaansa, pää auton oikealta puolelta ulkona taakse viistoon katsoen.

Jostain sumusta ilmestyy sitten juna, joka ajaa suoraan järeän armeijan kuorma-auton päälle.

Kolme varusmiestä menehtyy.

Ensin alettiin syyttää varusmieskuljettajaa, mutta sitten alettiin käydä läpi tapahtumia. Silloinen käräjäoikeus päättikin olla syyttämättä tätä kuorma-autoa ajanutta varusmiestä. Vallinneessa tilanteessa ja tehdyn tarkastuksen mukaan, todettiin, että varusmies ei olisi pystynyt tulevaa huomaamaan.

Tapahtuma kokonaisuudessaan oli hirveä, mutta käräjäoikeuden päätös oli mielestäni oikein punnittu.

Suomessa on satoja vaarallisia tasoristeyksiä, mutta 20 kappaletta niistä on nimetty erittäin vaarallisiksi risteyksiksi. Toisin sanoen, hengenvaarallisiksi. Nämä tasoristeykset ovat, kuin menneiden ajoilta paikalleen museoituja.

Niitä ei vaan poisteta, vaikka eri turvallisuustahot antavat niin selvästi ja suoraan jatkuvasti ymmärtää. Kun paha viimein tapahtui ja kolme nuorta kuoli, niin radan molemmin puolin ilmestyi heti parin metrin sorakasa. Sitten loppui käyttö.

Meiltä löytyy rahat hyvin moneen muuhun hankkeeseen ja asiaan, mutta ei hengenvaaran poistoon. Ei riitä minun järki ymmärtämään, miksi ei mitään asialle tehdä?

Eikä se nyt niinkään voi olla, että päättävät tahot pelaisivat vedonlyöntiä siitä, missä ja kuinka monta joutuu näissä tasoristeyksiä seuraavaksi menehtymään.

Nyt parin vuoden jälkeen, tämän vuoden maaliskuussa, jostain yhtäkkiä, apulaisvaltakunnansyyttäjä päättää uudestaan nostaa syytteen tätä varusmiestä vastaan. Sanotaan, että varusmies on todennäköisesti toiminut huolimattomasti ja olisi siis voinut toimia varovaisemmin risteykseen tullessa. Näkemys on siis selvästi muuttunut.

Tuntuva sakko tai ehdollista vankeutta, sitä varusmiehelle vaaditaan. Mitä menehtyneiden omaiset ja varusmies ajattelee, kun kaikki haavat taas avataan.

Surutyö ehkä jossain määrin tehtynä ja sitten taas. Ei tällainen ole inhimillistä toimintaa. Jotenkin tuntuu, että syyttäjäkin tuntee olonsa tässä tehtävässä epämukavaksi.

Esitutkinnassa muun muassa todettiin, että puolustusvoimat ei ollut harjoituksen aikana tai sitä ennen varoittanut kyseisestä tasoristeyksestä, olisi voitu käyttää toista turvallista reittiä, varusmiehen oli ollut mahdotonta havaita lähestyvää junaa, onnettomuustarkastajien lausunnot olivat varusmiehen toimintaa puoltavia, vauhti oli hiljainen ja lisäksi monet muut varusmiehen toimintaa puoltavat seikat.

Nyt siis ja taas, oikeudenkoneet jylläävät, syyttäjä, asianajaja, todistajia kuullaan, omaiset itkevät ja varusmiehen terveys on varmasti koetuksella.

En ymmärrä.

Mitä apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe tällaisella toiminnalla hakee? Kuka tai mikä taho tätä Rappelta vaatii?

Hakeeko hän puolustusvoimille ja valtiolle oikeutusta asiassa, jossa kyseiset tahot suoraan ovat laiminlyöneet oman ja hyvin tärkeän tehtävänsä?

Eihän tässä nyt vaan siitä voi olla kyse?

Saako tai voisiko nyt sanoa, että Oikeusvaltio hoi!

Suomalainen