OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Joululahjavinkki ja kirja-arvostelu: Juha Miedon elämäkerta on nimensä veroinen – mieto

Hellevi Pouta: Mieto. Karisto, 2019, 207 sivua.

Syksyllä 2019 ilmestyi useita elämäkertoja, joista olympiavoittajan Juha Miedon tarina oli yksi. Juha Mieto on persoona, joka kiinnostaa suomalaisia edelleen ja voidaan melko varmuudella väittää, että Suomen kansa onkin ylpeä siitä, mitä Mieto on hiihtoalalla ja samaan aikaan myös yksityishenkilönä saavuttanut.

Hellevi Poudan kirjoittama Mieto palaa taaksepäin Miedon elämässä ja käy läpi askel askeleelta Miedon elämänvaiheita. Juha Mieto on persoona, joka ei ole näkynyt mediassa negatiivisena henkilönä, mutta on kerännyt huomiota urheilu-urallaan menestyksiensä kautta, sekä tietysti kansanedustajan tehtävissä, vaikka tekikin sitä työtä vain yhden kauden.

Teksti jatkuu mainoksen jälkeen

Juha Mieto on määrätietoinen urheilija, joka on tiennyt pienestä pitäen, mitä haluaa tehdä isona, mutta ei ole kieltäytynyt uusista mahdollisuuksista. Hän on päässyt matkustamaan ympäri maailmaa, voittanut olympiakultaa, jäänyt mitalisijoista karvan verran ja elänyt läpi lukemattomia muita tilanteita, jotka ovat nyt mielenkiintoisia tarinoita ja muistoja. Urheilu on edelleen Miedolle sydämenasia, eikä sekään unohdu tässä elämäkerrassa.

Mieto on nostalginen ja vanhoja, hyviä aikoja muisteleva teos, joka antaa sellaisen käsityksen, ettei Mieto ole katkera, vihainen eikä millään tavalla negatiivinen henkilö. Se heijastuu kaikessa, mistä Pouta teoksessaan kirjoittaa. Jopa aiheet, joista puhutaan, keskittyvät enemmän hyvään. Monet hakevat konfliktia ja haluavat tuoda esille niitä raskaitakin asioita, mutta vaikuttaa siltä, että Mieto ei niistä paljoa puhu.

Vaikka Mieto on julkisuudessa ollut lähes koko elämänsä, on yllättävää, kuinka vähän Mieto loppujen lopuksi itsestään Poudan kirjoittamana kertoo. Kirjassa ei ole suuria paljastuksia ja elämän huonoista hetkistä puhutaan vain vähän. Lukija saa positiivisen latauksen ja teoksesta jää todella hyvä mieli, mutta ei tunteiden, eikä draaman kautta, vaan miedosti.

Jopa ne karvaat häviöt, jotka vaikuttivat omana aikanaan elämää suuremmalta ja joita puitiin mediassa lähes loputtomiin, eivät näytä painavan Miedon mieltä. Niistä puhutaan kirjassa paljon. Samaan aikaan kuitenkin ne asiat, jotka olivat selkeästi Miedolle tärkeitä, kuten vaimon menehtyminen, käydään kirjassa läpi hyvin pikaisesti. Niihin ei haluta pureutua.

Ainoa konflikti, jonka kirjasta voi oikeastaan poimia, on välirikko eduskuntapuolueen Keskustan kanssa. Siihen Mieto antaa vahvan ja oman näkökulmansa. Kirja ei kuitenkaan ole poliittinen, vaan politiikka oli yksi osa Miedon elämää, joten sekin sopii sinne hyvin loogisesti.

Mieto on looginen, järkevä ja hyvän mielen elämäkerta, joka sopii niille, jotka haluavat muistella entisaikoja. Kirjan kuvituskuvat herättävät hymyä ja erityisesti ne suomalaiset, jotka ovat eläneet elämäänsä seuraten Mietoa, tulevat ihastumaan kirjaan. Teos sopii myös niille, joille Mieto ei ollut tuttu persoona lainkaan. Muille teos ei todennäköisesti kerro mitään uutta. Mieto voidaan kategorisoida enemmän fanikirjaksi – Miedon faneille ja hiihdon faneille.

Christina on OHO Live TV:n vastaava tuottaja ja kulttuurin ystävä. Hän lukee kirjoja vapaa-ajallaan mielellään, eikä sulje pois mitään kategoriaa, mikäli teos on mielenkiintoinen. Christina ei ole ammattikriitikko, vaan tavallinen kansalainen, joka kertoo asiat omasta näkökulmastaan.

Osta Juha Miedon elämäkerta Adlibrikseltä

Mieto

Sidottu, suomi, 2019

Hellevi POUTA

Kun Juha Mieto kävi kotikylänsä Pitkämön kansakoulua, hänellä oli kirkas visio tulevaisuudestaan. Hänestä tulee reilu työmies ja olympiaurheilija. Näkemyksiltään ja voimiltaan vahva mies teki töitä niin kuin lupasi ja urheili itsensä suomalaisen hiihtourheilun ikoniksi.

Osta kirja tästä!


Huomaathan, että OHO Live TV voi saada komission, mikäli ostat ylläolevan linkin kautta tuotteita. Näin autat meitä pysymään laatumediana!