OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Salpausselän kisat kutsuu kaikki peruskoululaiset kisoihin

Salpausselän kisat on kuulunut lahtelaiseen talveen jo vuodesta 1923. Kaupunki ja Lahden hiihtostadion ovat tulleet vuosikymmenten saatossa tutuiksi miljoonille kisavieraille, sadoille miljoonille tv-katsojille, kymmenille tuhansille vapaaehtoisille kisatoimitsijoille sekä lähes kaikille päijäthämäläisille. Tätä perinnettä halutaan vaalia ja vahvistaa myös jatkossa.

Tänä talvena Salpausselän kisat järjestetään keskellä peruskoulujen hiihtolomaviikkoja 28.2.-1.3.2020. Lahti ja Salpausselkä toimivat jälleen näyttämönä, kun talviurheilun huiput saapuvat Salpausselän jylhiin maisemiin kisaamaan maailmancupin pisteistä.

Salpausselän kisat tarjoaa ensimmäistä kertaa kaikille maan peruskoululaisille perinteisen koululaislipun tämän talven Salpausselän kisoihin. Koko viikonlopun kisalippu on myynnissä 10 eurolla (norm. 20,50 EUR) 26.2.2020 asti.

Kilpailuohjelmassa on tutusti yhteensä kahdeksan maailmancupin osakilpailua mäkihypyssä, yhdistetyssä ja maastohiihdossa. Jännittävien kilpailutapahtumien lisäksi tapahtuma-alueelta löytyy tasokkaat ruoka- ja juomapalvelut, ulkoilu- ja touhualueet perheen pienimmille sekä monipuolista viihdettä kisatapahtumien välissä.

Snow Kidz Talvimaa on lasten ja vanhempien yhteinen lumipuuhapaikka ja se sisältyy muun tapahtumaohjelman tavoin kisalipun hintaan. Alueella pääsee kokemaan talven ja vauhdin riemua lasten mäkihyppymäessä sekä hiihtoladulla ja monessa muussa talvisessa riehassaKarpalon alueella järjestetään myös ensimmäistä kertaa Coop Mini World Cup, jossa lapset pääsevät leikkimielisesti kisaamaan omalla ladulla aidossa maailmancup-ympäristössä.

Lisäksi alueella on Lahti Hallin puuhaparkki ja sisäleikkialue, sekä uutuutena LUMA-keskuksen tiedepiste, jossa lapsilla on mahdollisuus yhdessä ohjaajien kanssa päästä tekemään erilaisia tieteellisiä kokeita liittyen Salpausselän kisoihin.
Talviurheiluhistoriaan pääsee tutustumaan kisalipun hinnalla Hiihtomuseossa, joka on avoinna kisavieraille koko viikonlopun ajan.

Luvassa on siis huippu-urheilua ja hiihtokansanjuhlan tunnelmaa, monipuolista oheisohjelmaa sekä perheen yhteistä aikaa Salpausselän jylhissä maisemissa.

Koululaislippu:

Koululaislipun voivat lunastaa kaikki peruskoululaiset ja sillä pääsee kisoihin koko viikonlopun ajan B-katsomoon. Lippu sisältää kilpailutapahtumien lisäksi runsaan oheisohjelmatarjonnan.

Lipun hinta: 10€ (sis. alv:n ja palvelumaksun)
Linkki koululaislippuun: https://www.lippu.fi/eventseries/2629675
Myyntipisteet: Lippu.fi kanavat ja myyntipisteet
Etu voimassa: 26.2.2020 asti
Ohjelma: www.lahtiskigames.com