OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Scorpions työskentelee parhaillaan uuden albumin parissa

Scorpions -kitaristi Matthias Jabs kertoi The Metal Barille, että yhtye työskentelee parhaillaan uuden albuminsa parissa. Tuleva levytys on yhtyeen 19. studioalbumi ja sen tuottajaksi on kiinnitetty Metallican ja Slipknotinkin tuottajana häärännyt Greg Fidelmanin.

Matthias Jabs kommentoi uutta albumia seuraavasti:

”Tarkoitus on äänittää heinäkuuhun saakka, minkä jälkeen meillä on kuukauden residenssi Las Vegasissa. Samaan aikaan teemme viimeisiä paranteluita ja miksauksia. Levyn pitäisi olla ulkona siis syksyllä 2020. Tämän jälkeen lähdemme tietysti taas kiertueelle.”

Albumi on myös ensimmäinen täysimittainen levy rumpali Mikkey Deen kanssa, joka aikaisemmin oli Motörheadin pitkäaikainen rumpali ennen yhtyeen hajoamista Lemmyn menehdyttyä.