Muoti vuonna 1920. Mikä oli IN sata vuotta sitten?

Tästä hyviä vinkkejä pukeutumiseen, mikäli olet menossa 20-luvun aiheisiin juhliin tai haluat muuten vain poimia tyyliisi erilaisia vaikutteita.

1920-luvun muotiin vaikutti paljon se, että juuri noihin aikoihin kehittyi ruumistietoisuus, jonka myötä alastomuudessa ei nähty enää seksuaalisuutta, vaan ihmisruumiin kauneutta. Alettiin myös ymmärtää yksilön mahdollisuutta hallita omaa kehoaan ja näin saavuttaa tasa-arvo säädystä riippumatta. Juuri tähän aikaan rintaliivit yleistyivät korsetin jäädessä pois käytöstä. Alusvaatteiden käyttö muutenkin yleistyi, ja alettiin käyttää tehdasvalmisteisia vaatteita. Kynsilakka tuli markkinoille ja meikkaaminen, mikä ennen oli ollut lähinnä ilotytöille, olikin yhtäkkiä hyväksyttyä. Naisten asuista vyötärö katosi 1920-luvun alussa ja leningeistä tuli hihattomia.

Naisten tyyli

20-luvulla naisten muotiin tulivat aiempaa lyhyemmät helmat. Mekot olivat väljiä ja yksinkertaisen elegantisti leikattuja. Antiikin Kreikka ja art deco sekä egyptiläiset vaikutteet olivat muodikkaita. Juhlapuvuissa oli runsaita laskoksia, pliseerauksia ja kirjailuja. Pohjemittaa ja lyhyempääkin mekkoa suosittiin iltapukeutumisessa. Väreistä muodikkaita olivat voimakkaat värit tai vaihtoehtoisesti musta ja tummat metallisävyt. Asusteina oli usein iltapuvun väriset, pitkät hansikkaat, höyhenpuuhka ja koristeellinen panta. Paljetit, hapsut sekä höyhenet olivat usein mukana juhlatyylissä. Koruina käytettiin pitkiä helmiä ja ketjuja sekä runsaita rannerenkaita ja näyttäviä korvakoruja. Kirjekuori -ja kukkaromalliset laukut olivat tuon ajan juhlatyyliä. Materiaalina oli usein erilaiset nahat tai esimerkiksi metalliverkko.

Naisten tyylin muututtua radikaalisti rohkeampaan suuntaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen, juuri 1920-luvulla, hiukset lyhenivät. Ne olivat muodikkaimmillaan polkkamittaiset, joko laineilla tai sileäksi päätä myötäileväksi kypäräksi leikattuna. Pitkät hiukset sipaistiin tyylikkäästi nutturalle. Yksinkertaiset, kärjeltään pyöreät avokkaat tai remmikengät olivat 20-luvun juttu. Jämäkkä ja kurvikas korko sekä soljet ja koristeet olivat tavallisia etenkin juhlakengissä.

Miesten tyyli

Tunnetut elokuvanäyttelijät määrittelivät miesten pukeutumista aikaisempaa enemmän 20-luvulla. Tärkeimpinä esimerkkeinä Fred Astaire, Douglas Fairbanks ja Rudolph Valentino. Heidän huoliteltu ja linjakas pukeutumisensa sekä kammatut, öljytyt hiuksensa kuvastavat tuon ajan miesten miehistä tyyli-ihannetta hyvin. Miehillä nähtiin usein tummasävyinen puku. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen upseerityyli, johon kuuluu kaksirivinen puku pystykauluksineen oli suosiossa, mutta myös yksirivisiä pukuja irtoliiveillä käytettiin.

Miehillä muodissa olivat pohjepituiset golf-housut, neulotut villatakit ja ruudulliset irtotakit. Muotiuutuuksia olivat kävelykeppi, baskeri ja turkishattu.

Viime aikoina 1920-luvun muoti on ollut useiden teemabileiden aiheena. Maailma oli hyvin erilainen 100 vuotta sitten ja pukeutuminen heijastaa aina omaa aikaansa. Sodat, kaupungistuminen, kieltolaki, jazz-musiikin nousu jne ovat jättäneet ajan tyyliin oman merkkinsä. Muoti myös menee sykleissä, eli jonkin aikakauden tyyli tulee jossain vaiheessa taas vahvemmin esille. Niinpä vanhempien tai isovanhempien kaapeista saattaakin yllättäen löytyä jotain tosi tyylikästä. 1920-luvun pukeutumisen kulmakivet ovat useimmille tuttuja, sillä juuri silloin muoti on kokenut yhden suurimmista murroksistaan.