OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Herra Ylppö ja EX debyyttilevy “Lovi” kertoo erosta ja eron eri vaiheista

Herra Ylppö aktivoi kulttimainetta nauttivan Maj Karman vuonna 2018 uudella albumilla ”101 tapaa olla vapaa” ja sitä ennen hän operoi Ihmiset -kokoonpanon kanssa ollen ahkerasti radiosoittolistojen kärjessä ja esiintyen lukuisilla klubikeikoilla ja festareilla pitkin Suomea.

Nyt Ylppö on muodostanut uuden Herra Ylppö ja EX- yhtyeen, jossa hänen lisäkseen vaikuttavat Joel Attila ja Ihmiset -yhtyeestä tuttu Hamid Moeini. Uuden yhtyeen debyytti ”Lovi” on teemalevy, jonka kaikki laulut kertovat erosta ja eron eri vaiheista.

Ylppö kertoi viime vuoden keväällä Anna-lehdelle olleensa elämässään hyvin syvissä vesissä, mutta olevansa silloin syvemmällä kuin koskaan aikaisemmin. Hän kertoi ajautuneensa avioeron myötä niin vaikeaan masennustilaan, ettei siitä ollut muuta ulospääsyä kuin hoito psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla. Ylppö on aina taitanut tarttuvien singlehittien valmistamisen, mutta uusi yhtye Herra Ylppö ja EX tuntuu enemmänkin artistin oman parisuhteen ja ihmissuhteiden purkamiselta, ei niinkään radiosoittoa hakevan pop/rock yhtyeen tuotannolta.

Uuden levyn kaavamaisissa ja välillä mielikuvituksettomissa keskitien poppirokki-biiseissä on kuitenkin huomiotavan loppuun asti pohdiskellut sanoitukset ja tunnelataus on selkeästi läsnä koko albumin. On totta, että Ylpön sävelkynästä irtoavat melodiakulut ja ihmissuhteiden eri muotoja käsittelevät sanoitukset on kuultu useaan otteeseen, mutta albumilta välittyy läpikäyty muutos elämässä ja sen hyväksyminen.

Kokonaisuudessa Lovi ei ole ilmiselvä kolmas pala Herra Ylpön yhtye trilogiaan, mutta ehkä juuri se tekee levystä positiivisen yllätyksen.

Herra Ylppö ja EX
Lovi
Vallila Music House 7.2.2020
★★★☆☆