OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Lindholm kovan sekuntitaistelun kakkonen Ruotsin MM-rallissa

Valokuvaaja: Miika Wuorela

TGS Worldwiden molemmat kuljettajat ajoivat Ruotsin MM-rallin maaliin ja vieläpä hyvillä sijoituksilla. Emil Lindholm oli toiseksi nopein ja Eerik Pietarinen neljänneksi kiireisin WRC3:ssa.

Lindholm joutui lopulta taipumaan luokan kakkossijalle, mutta ei ollut lupauksiensa mukaisesti liian pettynyt. Eroa luokkavoittoon ajaneeseen Jari Huttuseen jäi vain viisi sekuntia.

– Oli kyllä fiilistä ajaa voitosta, mutta erikoiskoe oli niin haastavassa kunnossa. Kun tein ekassa risteyksessä muutaman kevätjuhlaliikkeen, päätin ottaa napsun pois vauhdista. Siinä oli tainnut Jarillakin (Huttunen) olla jotain ohjelmaa. Mutta toinenkin sija on hyvä näissä oloissa, Lindholm tuumaili.

Eerik Pietarinen jäi Huttusesta 1.12,2 minuuttia. Tuusulalainen ei ollut tyytyväinen omaan panokseensa. Kilpakumppanit pääsivät karkaamaan sekunti kerrallaan.

Miehen sijoitus nousi vielä viimeisellä erikoiskokeella pykälän kilpakumppanin rengasrikon vuoksi. – Tämä oli vaikea viikonloppu meille, lopputulos oli huono. Ekana päivänä oli ongelmia auton kanssa, ja muutoin tällaisissa liukkaissa olosuhteissa olisi pitänyt kääntää aiemmin mutkaan ja pitää kaasun pohjassa, eli ajaa vähän eri tyylillä. Mutta oli meillä hyviäkin osuuksia rallissa.

Valokuvaaja: Miika Wuorela