OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Mitä pakata mukaan koiralle yön yli retkelle ja mitä muuta tulee ottaa huomioon? Ota vinkit talteen!

Nyt kesän korvilla on upeaa aikaa viettää ulkona aikaa parhaan karvakaverin seurassa. Mitä koiralle tulee pakata mukaan yön yli retkelle ja mitä tulee ottaa huomioon ennen pidemmille retkille lähtemistä?

1. Mitä mukaan?

Ota mukaan koiran kaulapanta tai valjaat. Niissä on järkevää olla kiinni nimilaatta, jossa on koiran nimi ja vähintään omistajan puhelinnumero, jotta karannut koira saadaan mahdollisimman nopeaa takaisin omistajansa luo. Mukaan voi myös ottaa pantaan tai valjaisiin kiinnitettävän paikantimen.

Voit vaihtoehtoisesti ottaa mukaan vetovaljaat ja joustavan talutushihnan varsinkin, jos koira on iso ja vetää paljon. Joustava talutushihna on hyvä valinta pitkille retkille, sillä joustava hihna pehmentää liikkeitä. Mukaan voi ottaa myös vetovyön, jonka avulla omistaja saa kädet vapaiksi. Pakkaa rinkkaan myös varatalutin tai köyttä, jolla koiran saa kiinni esimerkiksi taluttimen mennessä rikki.

Taukovaatetus on tärkeää sekä koiralla että ihmisellä, sillä pysähtyessä tulee kylmä helposti. Koiran taukovaatetuksen olisi hyvä olla veden- ja tuulenpitävä. Kylmempinä vuodenaikoina toppatakki on hyvä valinta. Myös alusta koiralle on tärkeää pakata rinkkaan. Sen olisi myös hyvä olla vedenpitävä, jotta se lämmittää eikä kastu. Mukaan voi myös ottaa lämpimän viltin koiralle.

Yöksi voi myös ottaa koiralle oman makuupussin, jos koira palelee helposti. Pieni pyyhe, joka saadaan pieneen tilaan, on myös kätevä lisä retkille, jotta koiran tassut saadaan puhtaiksi ennen telttaan tuloa tai jos koira innostuu uimaan, se saadaan helposti kuivaksi.

Koiralla on hyvä olla mukana lämmin oma alusta ja taukoevästä kuten puruluu.

Pitkillä retkillä koiran tossut ovat myös tärkeä varuste, sillä maastossa koiran tassut ovat kovilla. Totuta koira siis ennen retkeä tossuihin. Mukaan voi myös ottaa tassuvoidetta.

Reppuun kannattaa pakata myös koiran ensiapulaukku, josta löytyy ainakin ainakin sidetarpeet, kyypakkaus, punkkipihdit ja haavasumute.

Kannattaa ottaa selvää retkipaikan veden saatavuudesta. Onko vettä saatavilla kesken matkan vai tuleeko sekä ihmisen että koiran vesi kantaa mukana? Muista pakata myös koiralle ruokaa mukaan runsaasti. On hyvä ottaa mukaan hieman enemmän ruokaa mitä koira kotona syö, sillä retkeillessä kuluu runsaasti kaloreita. Pakkaa myös pientä evästä kuten puruluita.

Isompi koira voi kantaa omat tavaransa!

Lantiolle kiinnitettävä vetovyö vapauttaa omistajan kädet.

2. Kulje koiran ehdoilla

Jos koira ei ole tottunut kulkemaan maastossa pitkiä matkoja, se tulee ensin totuttaa erilaisiin maastoihin pikkuhiljaa ennen kuin voi mennä pidempää matkaa. Kyllähän ihmiselläkin menee paikat kipeiksi, jos yhtäkkiä pitkän tauon jälkeen treenaa todella kovaa. Sama koiran kanssa, joten totuta koira metsämaastoon siis vähitellen.

Suomessa on paljon ihania luontopolkuja ja ihania metsäalueita, joissa koiran voi totuttaa retkeilyyn ensin päiväretkien muodossa. Varsinkin, jos koira on tottunut kävelemään paljon asfaltilla, metsässä on hyvin erilaista kävellä. Metsässä koira joutuu enemmän nostelemaan jalkoja ja väistelemään juuria ja kantoja.

Valitse siis ensin eri pituisia päiväretkiä ja tee niitä paljon erilaisia. Pidennä pikkuhiljaa kilometrimäärää ja käy myös haastavissa maastoissa koiran kanssa ennen yön yli retkiä. Näin koira tottuu erilaisissa maastoissa kävelyyn ja voidaan säästyä ikäviltä tapaturmilta kesken pitkän retken.

Ennen yön yli retkiä koira tulee totuttaa metsässä kävelyyn päiväretkien muodossa.

3. Ota huomioon retkietiketti: koirakko siirtyy aina muiden ihmisten tieltä

Yöllisillä retkillä kannattaa aina pitää mukana omaa majoitetta, esimerkiksi telttaa, sillä autiotuvissa (eli tuvissa, joihin saa mennä ilman varaamista) siellä jo yöpyvä saa kieltää koiran tuomisen tupaan.  Ota huomioon, että varaustupiin ei saa viedä koiria lainkaan.

Nuotio- ja hengähdyspaikoilla koirat tulee pitää kytkettynä niin, että ne eivät häiritse muita retkeilijöitä. Myös muiden retkeilijöiden on hyvä ottaa huomioon, että koiraa ei saa mennä silittämään ilman koiranomistajan lupaa.

Opeta koirasi olemaan kytkettynä ja rauhallisesti nuotiopaikoilla. Tällöin kaikki nauttivat!

4. Kiinnipitovelvollisuus

Muistathan, että koiraa ei saa pitää vapaana ilman maanomistajan lupaa. Koira tulee pitää kytkettynä aina 1.3.-19.8 välisenä aikana, vaikka olisi maanomistajan lupa. Kiinni oleva koira luo myös paljon stressittömän retken, kun koira ei saa mahdollisuutta karata.

Jos pieni karvaturri väsyy, se voi hypätä kätevästi reppuun matkustamaan!

Ihania retkipäiviä koiran kanssa!