Koiraa on helppo pitää mukana erilaisissa paikoissa, kunhan se totutetaan niihin jo pentuna.
Suomen Kennelliiton mukaan koiranpentuja menee juuri nyt kaupaksi tavallista enemmän. Koronakriisin aikaan moni haluaa koiran. Täysin samoin kävi 90 -luvun alun laman ja 2008 finanssikriisin aikana. Tuorein tieto koirien lukumäärästa Suomessa on vajaat 700 000 yksilöä. Vuosittain uusia koiria rekisteröidään vajaat 50 000.
Näin karanteeniaikaan, kun ihmiset ovat paljon kotona ja kaipaavat lenkkikaveria, ja ehkä muutenkin seuraa kotiin, koiran ottaminen tuntuu hyvältä ajatukselta. Niin korona pandemia kuin edellisetkin kovat ajat ovat vilkastuttaneet koirien kysyntää. Koira on omiaan viemään ajatukset pois ikävistä asioista ja saamaan ihmisen ulos luontoon. Hyvin usein koira hankitaan liian kevein perustein. Ihmiset toimivat hetken mielijohteesta, ja siksi juuri tällaisina rajoitusaikoina monet miettivät, että voi kun olisi nyt edes se koira. Mutta mitä sitten, kun tilanne alkaa normalisoitua? Sopiiko koira elämään enää sillä hetkellä? Myös Suomen eläinsuojelu SEY muistuttaa, että kun normaali arki alkaa, koiralle voi iskeä yksin kotiin jäädessään eroahdistus, jota varten kannattaa alkaa harjoitella jo nyt. Näinä aikoina, kun ihmiset ovat pääosin kotona, juuri kotiin tullut pentukoira ehtii tottua tämänhetkiseen elämänrytmiin. Helposti ihmiset unohtavat opettaa pennulle, miten välillä täytyy olla yksinkin kotona, ja tämä voi aiheuttaa myöhemmin isoja eroahdistusongelmia.
Moni ei välttämättä tule myöskään ajatelleeksi, että normaalin työpäivän lisäksi on myös ihmisten omat harrastukset ja muut menot, milloin koiran oletetaan pärjäävän kotona yksin. Lähtökohtaisesti aina koiraa hankittaessa pitäisi miettiä, onko taloudessa asuvien ihmisten mahdollista jakaa menojaan niin, ettei koiralle tulee viikottain liian paljon yksinoloa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos yksin elävä ihminen hankkii koiran, on hänellä oltava mahdollisuus ottaa koira edes pääosin mukaan niin töihin kuin vapaa-ajan viettoonkin. Jokapäiväinen koko päivän yksinolo on vaan yksinkertaisesti epäeettistä ja väärin koiraa kohtaan. Monikaan ei tule tätä edes ajatelleeksi. Esimerkiksi Ruotsissa on jo säädetty laki, minkä verran koira saa päivittäin olla yksin (max 6h), ilman että sitä käydään esimerkiksi lenkittämässä välillä. Vuosien ajan ruotsalaiset ovat ottaneet koiran töihin, käyneet työpäivän lomassa katsomassa koiraa tai vieneet sen päivähoitoon. Ylen koirapäiväkoteihin tekemän soittokierroksen perusteella Suomessa koiria viedään päivähoitoon lähinnä naapureiden hyvinvoinnin vuoksi. Ahdistus saa koirat haukkumaan yksinään kotona tai tuhoamaan omaisuutta.
Koirat ovat seuraeläimiä ja ihmisten pitäisi ottaa näitä seikkoja huomioon pitkällä tähtäimellä, ennen kuin hankkii koiran. Vaikka aika olisi miten otollinen tahansa, esimerkiksi koiran hankintahinnalla ei pitäisi olla merkitystä koiran hankinnassa, sillä yllättäviä kustannuksia voi myöhemmin ilmaantua, perus terveydenhoidon ja ruokakustannusten lisäksi. Mikäli kiireinen, yksinelävä ihminen kuitenkin päättää hankkia koiran, hänen kannattaa jo etukäteen suunnitella, mihin kaikkeen hän voi ottaa koiran mukaansa ja mikä hoitovaihtoehto tulee kyseeseen jos koiralle tulee muuten liikaa yksinoloa. Koirien päiväkoti maksaa muutamia kymppejä päivältä. Monet vievät koiransa hoitoon perheelle tai ystäville.
Kun koiraa sosiaalistaa ja totuttaa erilaisiin paikkoihin ja tilanteisiin heti pennusta pitäen, on se myöhemmin huomattavasti paremmin tervetullut omistajansa mukaan eri paikkoihin, myös työpaikoille. Aikuista koiraa on paljon hankalampi alkaa totuttaa uuteen ja opettaa käyttäytymään toivotulla tavalla, ja mikä myös tärkeää, olemaan stressaamatta erilaisissa tilanteissa. Pennun totuttamisen tärkeyttä eri paikkoihin, tilanteisiin, ihmisiin ja kulkuneuvoihin, ei voi liikaa painottaa. Siitä voi riippua koko onnellinen, yhteinen elämä rakkaan perheenjäsenen kanssa.
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä