OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Ravintola-alan toimijat käynnistivät #Luottamus23 -kampanjan – vetoavat päättäjiin luottamuksen saamiseksi

Vallitseva poikkeustila korona-aikana on kolahtanut kovasti ravintola-alaan. Ravintoloihin on kohdistunut sääntelyä, jonka ansiosta monet ravintolayritykset ovat maksuvaikeuksissa. Ravintola-alan toimijat ovat laittaneet pystyyn #Luottamus23 -kampanjan, jonka avulla haetaan hallituksen luottamusta alan toimijoille.

Ravintolat määrättiin suljettavaksi 3.4. klo 24.00. Nyt hallitus on väläyttänyt avautumisen mahdollisuutta 1.6., mutta edelleen rankoin säädöksin. Lukuisat ravintola-alan toimijat ovat käynnistäneet kampanjan, jolla toivotaan ravintoloihin kohdistuvat sääntelyn ja “holhouksen” loppumista. Ravintoloitsijat uskovat taloudellisten vaikutusten olevan massiivisia, eivätkä kaikki tule selviämään korona-ajan yli.

Hallitus on linjannut, että mikäli koronatilanne helpottuu, voidaan ravintoloita koskevia säädöksiä alkaa purkaa porrastetusti 1.6. alkaen. Julkisuudessa on väläytelty erilaisia skenaarioita, joista yksi on alkoholin anniskelun rajaaminen kello 21.00:een. Myös asiakaspaikkojen määrää tullaan rajoittamaan, mahdollisesti jopa mekaanisesti puolella. Hallitus tiedottaa asiasta tiistaina 19.5..

#Luottamus23 -kampanja pyrkii vaikuttamaan päättäjiin. Kampanjan ideana on vedota hallitukseen, jotta he antaisivat luottonsa ravintoloitsijoille. Ravintola-alan toimijat rinnastavat alaansa kohdistuvan sääntelyn vahvasti epäluottamukseen. Alan toimijat vannottavat yrittäjien sekä asiakkaiden toiminnan järkevyyttä, sekä yhdenvertaisuutta muiden pohjoismaiden toimintapoihin.

Lähde: Viisi Tähteä