Tiibetin buddhalaisuuden johtohahmo sekä Nobelin rauhanpalkinnon väkivallattomasta rauhantyöstään saanut Tenzin Gyatso, eli 14. Dalai Lama on julkaisemassa albumillisen toistettuja mantroja musiikin säestämänä. Viimeisimmän sekä väitettävästi ensimmäisen julkisen musiikkiesiintymisensä hengellinen johtaja teki esiinnyttyään Glastonburyn musiikkifestivaaleilla, jossa hän varoitti ilmastonmuutoksen vaaroista. Amerikkalainen laulajatähti Patti Smith lauloi hänelle myös syntymäpäivälaulun lavalla.
Inner World, joka julkaistaan 6. heinäkuuta, koostuu 11 kappaleesta, joilla Dalai Lama toistaa pyhiä mantroja ja opetuksia yli 30 soittimen säestämänä. Ensimmäinen julkaistu kappale ”Compassion – Myötätunto” tulevalta levyltä on versio yhdestä tunnetuimmasta buddhalaisesta rukouksesta. Myötätuntoisen buddhan mantra tunnetaan Tiibetissä nimellä Chenrezig ja sanskritin kielellä nimellä Avalokiteshvara.
Dalai Lama kommentoi päätöstään julkaista jo viisi vuotta tekeillä ollut albumi seuraavasti: ”Musiikiin avulla on mahdollista tavoittaa paljon ihmisiä kantaen sanomaa, että todellinen onnen lähde on lämminsydämisyys ja muista huolehtiminen. Elämäni tarkoitus on palvella niin paljon kuin pystyn.”
Levyn myynnistä saatavat tuotot ohjataan Mind & Life Institute -ohjelmalle, sekä Emory Universityn ja Dalai Laman yhdessä perustamalle kansainväliselle Social, Emotional and Ethical Learning (SEE Learning) koulutusohjelmalle.
Jatka lukemista
5 suomalaisten suosikki huonekalusarjaa
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi