OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Fire Ladyn huikea tulishow mykistyttää – katso video

Tintti Mikkonen tunnetaan myös taiteilijanimellä Fire Lady. Tankotanssikilpailuissa kansainvälisestikin menestynyt moniosaaja on aloittanut tulenpyörittämisen jo vuonna 1999. Hänet on nähty erilaisissa kokoonpanoissa, kuten Tuliryhmä Flamman riveissä sadoissa tapahtumissa. Soolona Fire Lady on esiintynyt vuodesta 2013.

Kuten lähes kaikilla tapahtuma-alan toimijoilla, niin myös Tintti Mikkosella tyhjeni keikkakalenteri täysin koronan myötä. Tintti toimii myös liikunnanohjaajana, ja koska korona sulki tankotanssistudioidenkin ovet, loppuivat myös ohjaajan työt. Tintti on kuitenkin pyrkinyt käyttämään poikkeusajan hyödykseen.

Tulitaiteilijan keikkasesonkiaikaa ovat syksy ja loppuvuosi, joten silloin viimeistään pääsee taas toden teolla keikkailemaan. Ensimmäinen livetulishow koronan jälkeen on 26.7.. Korona-ajan olen käyttänyt hyödyllisesti treenaamalla uusia välineitä. Keväällä olen myös hoitanut puutarhaamme ja nikkaroinut laavua pihalle.

Tintti Mikkonen

Fire Lady on mukana Oholla esitettävässä CoronaCabareessa. Tulishow nähdään sekä lasten että koko perheen tapahtumassa. Fire Ladyn upea tulishow on mieleenpainuva ja erityinen. Tuliturvallisuusseikat huomioiden show voidaan järjestää myös sisätiloissa.

Innostuin CoronaCabareen ideasta, oli todella kiva päästä osaksi projektia! Oli hienoa päästä taas tositoimiin – miettimään esityksiä sekä kuvaamaan ja leikaamaan ne.

Tintti Mikkonen

Lasten CoronaCabaree Oholla lauantaina kello 10:00

Koko perheen CoronaCabaree sunnuntaina kello 19:00

Uusintojen ja uusien jaksojen aikataulut löydät OHO-oppaasta.