OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kyselytutkimus: Roadtrip kiinnostaa tänä kesänä suomalaisia – reissuun omalla autolla ja yöksi hotelliin

Yksi matkailun suuri trendi on jo useamman vuoden ajan ollut katseen kääntäminen kaukaa lähelle. Vallitsevat poikkeusolot ovat vauhdittaneet kotimaan matkailun suosiota kuluvana kesänä. Tuore kyselytutkimus kertoo, että vajaa 70 % suomalaisista aikoo matkailla tänä kesänä Suomessa ja yhä useampi aikoo toteuttaa matkansa roadtrip-automatkana. 

Kotimaanmatkailu on kasvattanut suosiotaan viime vuodet ja suomalaiset ovat innostuneet uudella tavalla kaikesta siitä, mikä vielä joskus tuntui olevan liian lähellä: kansallispuistojen niemet ja notkot, Lapin yöttömät yöt, saariston seikkailut ja ruokaretket Saimaalla. Tänä kesänä kotimaanmatkailu ei elvytä vain reissuun lähtijöitä, vaan erityisesti myös paikallisia yrittäjiä. Itsenäisten yrittäjien vetämät Neste- ja Neste K -liikenneasemat ovat mukana tukemassa vastuullista kotimaanmatkailua osana matkailuorganisaatioiden valtakunnallista 100 syytä matkailla Suomessa -yhteiskampanjaa. 

Neste K -liikenneasemaketjun osana 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjaa teettämän kyselytutkimuksen* mukaan 67 % suomalaisista aikoo matkailla tänä kesänä Suomessa. Jopa 30 % on kiinnostunut toteuttamaan roadtripin kotimaassa tänä kesänä. Roadtrip innostaa matkailumuotona erityisesti nuoria: 46 % 18–24 -vuotiaista ja 41 % 35–44 -vuotiaista on aikeissa lähteä kiertelemään Suomea tänä kesänä. 

Selkeä enemmistö lähtisi reissuun omalla autolla (79 %) ja esimerkiksi vain 3 % omalla tai vuokratulla asuntoautolla. Junan tai muun julkisen kulkuvälineen valitsisi 7 % vastaajista. Useimmat valitsisivat matkakumppaniksi oman puolison (41 %). 23 % vastaajista lähtisi reissuun koko perheen voimin. Nuorimmasta ikäryhmästä, 18–24 -vuotiaat, puolet (53 %) haluaisi seurakseen tien päälle mieluiten oman kaveriporukan.

Omalla autolla matkustaminen koetaan turvalliseksi 

Tutkimuksesta ilmeni, että roadtrip-matkailu Suomessa on ollut monen suunnitelmissa jo pitkään ja usealle se on jo entuudestaan jokakesäinen perinne. Kuitenkin vähintään yhtä monelle roadtrip nousi nyt vaihtoehdoksi peruuntuneen ulkomaanreissun tilalle. Autolla liikkuminen koettiin vaivattomaksi ja turvalliseksi matkustustavaksi tänä kesänä.

”Lähdimme mukaan 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjaan, jotta voimme olla mukana jakamassa kotimaanmatkailun ilosanomaa ja tuoda entistä paremmin esille, mitä kaikkea koettavaa ja nähtävää Suomesta löytyy, ja miten omalla autolla kulkemisen voi samalla tehdä mahdollisimman vastuullisesti. Kesän matkailussa ensiarvoisen tärkeää on huomioida vallitsevan koronatilanteen edellyttämät turvallisuusohjeet”, kertoo Neste K -liikenneasemien ketjujohtaja Mikko Paukkonen. 

Paukkonen muistuttaa, että matkailijoilla on koko ajan paremmat mahdollisuudet tehdä vastuullisia valintoja myös kotimaan matkaa suunnitellessa. Esimerkiksi Neste MY uusiutuvaa dieseliä on saatavilla jo 120 Neste ja Neste K -asemalta ympäri Suomen.

Rento tahti ja mukavuudet kiinnostavat 

Kyselytutkimuksen mukaan roadtripiltä odotetaan erityisesti fiilispohjaista pysähtelyä ja matkan varrelle osuvien nähtävyyksien ihailua (67 %). Lähes puolet (46 %) vastaajista suosii roadtrip-matkallakin yöpymisvaihtoehtona hotellia. Vain 13 % vastaajista valitsisi leirintäalueen ja 9 % teltan. 

”Ihmiset haluavat yhä useammin yhdistää esimerkiksi luonnossa liikkumiseen ripauksen luksusta ja panostaa mukavuuksiin. Vaikka päivä patikoitaisiin kansallispuistossa, illalla halutaan nauttia kunnon illallinen ja nukahtaa hotellin lakanoihin”, kuvailee 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjaa koordinoivan Suoma ry:n puheenjohtaja Anne-Marget Hellén

Onnistuneen roadtripin resepti 

Yksi 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjan lähettiläistä, lifestylebloggaaja Sara Vanninen, on lähdössä tänä kesänä elämänsä kolmannelle roadtripille yhdessä ystäviensä kanssa. Reittisuunnitelmaan kuuluvat ainakin Yyterin hiekkaranta, Turun ravintolatarjonta sekä Saimaan luontokohteet. Onnistuneen matkan tärkeimpänä osana Sara näkee kiireettömän tunnelman, joka mahdollistaa uusien paikkojen löytämisen ja kokemisen jo matkalla määränpäähän. 

Saran top3-vinkit roadtrip-matkan suunnitteluun: 

1. Ole utelias, salaiset uintipaikat tai söpöimmät taukopaikat löytyvät usein vasta, kun uskaltaa poiketa myös pikkuteille. 

2. Panosta taukoihin ja matkaeväisiin. Reitit voi suunnitella maisemat edellä, jos pakkaa mukaan omat piknikeväät ja muut varusteet. Autossa istuminen unohtuu nopeasti, kun kattaa lounaan esimerkiksi merenrantakallioille.

3. Suunnittele huolella. Instagramista ja sosiaalisesta mediasta löytyy valtavasti muiden matkailijoiden vinkkejä ja suosituksia. Itse selaan aina kohteet ja niiden lähiympäristöt huolella läpi ennen reissua ja merkkailen kartalle valmiiksi kiinnostavan oloisia paikkoja. 

*Kyselytutkimus toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 10. – 14.6.2020. Tutkimuksen kohderyhmä oli 18 – 75 -vuotiaat ja kyselyyn vastasi 1000 suomalaista. Otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.