OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: Klarna

Suomalaiset jäivät kotiin – muutos kasvattanut esimerkiksi puutarhatuotteiden verkkokauppaa

Kevään ja kesän aikana moni suomalainen on viettänyt olosuhteiden pakosta tavallista enemmän aikaa kotona. Edes kesälomalla ei välttämättä lähdetä matkoille, vaan tekeminen etsitään omasta pihapiiristä.

Tämä näkyy myös verkkokaupassa. Klarnan tilastojen mukaan esimerkiksi koti- ja puutarhatuotteiden verkkokauppa kasvoi kesäkuussa 57 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Kasvu on huomattu myös Motonetillä, missä jo keväällä nähtiin myyntipiikki erityisesti juuri puutarhatuotteiden saralla. “Ihmiset ovat tämänhetkisen tilanteen vuoksi viettäneet enemmän aikaa kotonaan, mikä on meillä ollut nähtävissä myynnin kasvuna. Puutarhatuotteiden myynti ei ole koskaan käynyt yhtä kuumana, ja esimerkiksi puutarhamullan myynti on jopa kaksinkertaistunut”, kertoo Motonetin toimitusjohtaja Toni Stigzelius.

Stigzelius uskoo kiinnostuksen puutarhanhoitoa kohtaan kasvaneen myös kesän aikana, kun moni suomalainen vietti lomansa kotona matkustelun sijaan. Kysyntä kohdistunee erityisesti kesällä perinteisesti suosittuihin tuotteisiin – tietenkin säästä riippuen.

“Puutarhamullan lisäksi olemme myyneet yllättävän paljon esimerkiksi painepesureita ja paineletkuja. Kesäkuukausina odotamme ruohonleikkureiden ja ruohotrimmerien suosion kasvavan. Myös erilaiset hyttyskarkottimet ovat joka kesä kysytyimpiä tuotteitamme Suomessa. Sään niin salliessa myös kastelujärjestelmien myynti voi hyvinkin kasvaa”, Stigzelius kertoo.

Yhä useampi löytänyt nettishoppailun

Nettishoppailu on perinteisesti ollut etenkin nuorten ja nuorten aikuisten aktiviteetti, mutta nyt myös vanhemmat ikäryhmät ovat kiinnostuneet verkkokaupasta. Ikäryhmittäin tarkasteltuna koti- ja puutarhatuotteiden verkkokaupassa 55-vuotiaat ja sitä vanhemmat ovat kasvattaneet viimeisen viiden vuoden aikana osuuttaan asiakkaissa 28 prosentilla. He muodostavat nyt noin 22 prosenttia tuotekategorian myynnistä.“Vanhempien ikäryhmien osuus verkko-ostoksista on kasvussa, ja tämä pätee myös koti- ja puutarhatuotteisiin. Kasvu on ollut tänä vuonna tavallista kovempaa koronavirustilanteen aiheuttamien rajoitusten vuoksi, mutta myös pitkällä aikavälillä voidaan sanoa, että vanhemmat ikäryhmät käyttävät nettikauppoja entistä sujuvammin”, kuluttajakäyttäytymisen asiantuntija Viveka Söderbäck Klarnalta kertoo.

Eniten koti- ja puutarhatuotteita ostavat ikäryhmistä 36–55-vuotiaat. Heitä on yli puolet (51 %) kategorian asiakkaista. Kevään aikana kotiin ja puutarhaan vaikuttavat keskittyneet etenkin naiset, joiden osuus koti- ja puutarhatuotteiden verkkokaupasta on noussut 41 prosenttia miehiin verrattuna. Naiset muodostavat nyt 57 prosenttia kategorian myynnistä.

Koti- ja puutarhatuotteet tekevät kauppansa Uudellamaalla – Ahvenanmaa listan pohjalla

Klarnan tilastoista selviää myös, että maantieteellisesti tarkasteltuna koti- ja puutarhatuotteiden verkkokauppa on erityisen suosittua Uudellamaalla. Huomattavin muutos myynnissä verrattuna viime vuoteen löytyy Lapista. Vastaavasti listan häntäpään Ahvenanmaalla koti- ja puutarhatuotteiden myynti on pysynyt muuttumattomana.

“Koti- ja puutarhatuotteiden suosio Uudellamaalla kesäkuun aikana saattaa olla merkki poikkeusellisen kevään vaikutuksista etenkin suuremmissa, nopeatempoisissa kaupungeissa kuten Helsingissä. Monille kaupunkilaisille tämä kevät on tuonut eteen ennennäkemättömän tilanteen, jossa heillä on aikaa pysähtyä ja keskittyä kotiin”, Söderbäck sanoo.