OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

The Smashing Pumpkins antoi esimakua uudelta albumilta – julkaisi kaksi uutta kappaletta ja musiikkivideon

Kulttibändi The Smashing Pumpkins julkaisi yllättäen kaksi uutta kappaletta, “The Color of Love” ja “Cyr”, joista jälkimmäinen sai tuekseen myös artikkelin kirjoittamisen aikana julkaistun musiikkivideon!

Kappaleet tulevat todennäköisesti olemaan osa loppuvuodesta julkaistavaa vielä hieman hämärän peitossa olevaa uutta albumia, joka on jatkoa parin vuoden takaiselle Shiny And Oh So Bright, Vol. 1 -levylle. Vuoden 2018 albumi ja kiertue kokosi yhteen ensimmäisen kerran melkein kahteen vuosikymmeneen valtavaa suosiota 90-luvulla saavuttaneen yhtyeen lähes alkuperäisen kokoonpanon, jossa musisoivat perustajajäsenet laulaja Billy Corgan, kitaristi James Iha ja rumpali Jimmy Chamberlin.

Aiemmin tänä vuonna Corgan paljasti, että hänellä ja bändillä on 21 kappaletta valmiina “melko erilaiselle” albumille. Myöhemmin hän vahvisti, että äänitykset ovat alkaneet Nashvillessä ja albumin olevan julkaisu valmis ”joskus vuonna 2020”. The Smashing Pumpkinsin seuraava albumi on myös heidän ensimmäinen Sumerian Records -levy-yhtiöllä, jolle he allekirjoittivat sopimukset hiljattain.

Pääset tarkastelemaan uunituoretta musiikkivideota ja kappaletta alta: