OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Lindex tukee syöpätutkimusta yhdessä asiakkaidensa kanssa

Kansainvälinen rintasyöpätietoisuuden kuukausi on tärkeä kuukausi, joka tuo yhteen Lindexin asiakkaat ja työntekijät. Tänä vuonna Lindex lahjoittaa rintasyöpätutkimukseen 10 prosenttia lokakuun ensimmäisen viikonlopun myynnistään. Muotiyritys lahjoittaa myös kaikista Pink-kampanjaan kuuluvista erikoistuotteista, jotka on valmistettu kierrätysmateriaaleista, saadut tuotot keräykseen.

Me uskomme, että olemme vahvempia yhdessä ja yhteisvoimin voimme saada muutoksen aikaan. Valtaosa Lindexin työntekijöistä on naisia, ja toimintamme koskettaa naisia kautta maailman. Tunnemme vastuuta heistä kaikista. Siksi meistä on tärkeää tukea taistelua syöpää vastaan. Vuosien saatossa olemme asiakkaidemme ja työntekijöidemme ansiosta lahjoittaneet hyväntekeväisyyteen 14,8 miljoonaa euroa. Odotamme innolla tämän vuoden roosaa kuukautta ja toivomme, että voimme antaa suuren panoksen tähän tärkeään tutkimukseen”, sanoo toimitusjohtaja Susanne Ehnbåge.

Lindex lahjoittaa lokakuun ensimmäisen viikonlopun aikana 10 prosenttia yhtiön kaikilla markkina-alueilla ja osoitteessa lindex.com tehdystä myynnistä syöpätutkimukseen. Muotiyritys on myös suunnitellut kierrätysmateriaalista valmistetun sateenvarjon ja ostoskassin, joiden myynnistä saadut tuotot lahjoitetaan kokonaan rintasyöpätutkimuksen hyväksi. Tämän lisäksi Syöpäsäätion Roosa nauhaa -myydään kaikissa Suomen Lindex-myymälöissä ja osoitteessa lindex.com.

Lindex alkoi tukea rintasyöpätietoisuuden kuukautta vuonna 2003 ja on siitä lähtien omistanut lokakuun syöpätutkimuksen esille nostamiseen ja tukemiseen. Lindex on yhdessä kaikilla 18 markkina-alueella sijaitsevien asiakkaidensa kanssa lisännyt tietoisuutta sairaudesta ja lahjoittanut tähän mennessä syöpätutkimukseen 14,8 miljoonaa euroa.