Jyväskyläläinen Korpimetallia soittava Blood Region julkaisi tänään uuden EP:n The Silent Village. Julkaisusta vastaa tuttuun tapaan Inverse Records.
“The Silent Village on vahva kokonaisuus ja jatkumo debyytti levylle Tales of the Backwoods. Nimikko kappale on alunperin jo yli 15 vuotta sitten demotettu kappale, josta kehittelimme kantavan teeman tälle ep:lle. Biisit ovat tutuilla linjoilla melodista, riffittelevää, tunnelmoivaa ja eri genreistä olevaa soundimaailmaa.
Vokaalihommat hoittaa Juha Virkamäki ” Fearrage” (Saint Peters Road) ja Tero Paavola “All Rise” (The Silent Village)
Saimme hyvät kappaleet kasaan hyvällä porukalla ja ammattitaidolla aikaiseksi. Nauttikaa”
Kuuntele EP:
Jatka lukemista
Eihän vakava nollapäivähaavoittuvuus jäänyt sinulta huomaamatta?
Melankolian sulatusuuni – Violet Sin julkaisee uutta musiikkia
Beyond the Sun – Death’s-Head And The Space Allusion on julkaissut toisen singlen myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta kakkosalbumiltaan