OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Scythe For Sore Eyes uudisti soundinsa ja julkaisi laulun surullisesta rakkaudesta

Kotimaisen, rockaavaa metallia soittavan, Scythe for sore eyesin kokoonpano on kokenut merkittäviä muutoksia, joista bändin soundin kannalta suurin liittynee vokalistin vaihtumiseen Timo Vilhosesta Satu Somerojaan. 

Bändi kuvailee “Beware” kappaletta lauluksi surullisesta rakkaudesta. Julkaisun kakkosbiisi “Root of All Evil” pureutuu maailman pahuuteen. Scythe for sore eyes on perustettu vuonna 2013 Jape Nummenpään toimesta. Alkuperäiseen kokoonpanoon Japen lisäksi kuuluivat Jani Matilainen Rummut, JariMoilanen Kitara, Mesut Paksoy Basso ja Timo Vihonen Laulu. 

“Miehistön vaihtuessa piti miettiä mihin suuntaan Sfse.n musiikki kulkee ja ajatuksena oli että lähdetään eri suuntaan kuin aikaisemmin. Ensin löytyi uusi kitaristi Timo jonka potentiaali meidän musiikkiin oli helposti kuultavissa. Siitä sitten idea että tehdäänpä musiikista vähän raskaampaa ja lauluun tarvitaan nainen. Ensimmäisenä lauluun kysyttiin Satua joka meidän onneksemme sanoi kyllä. Satun laulu tausta löytyy kuoromusiikista ja hänen äänensä sopii täydellisesti Sfse.n melodiseen menoon.” Jape Nummenpää taustoittaa.

Kuuntele uusi kahden biisin single Beware: