Vuonna 2019 perustettu helsinkiläinen Weg-yhtye julkaisee toisen singlensä ja musiikkivideonsa ”Grace” perjantaina 4. joulukuuta 2020.
Katso musiikkivideo:
Uudessa kappaleessaan trioksi kasvanut yhtye yhdistelee tarttuvasti popelementtejä progahtavaan softrockiin.
Aiemmin kuluvana vuonna julkaistu, Mikko Järvenpään ja Antti-Jussi Valkaman perustaman yhtyeen ensimmäinen single ”90 Degrees” sai kannustavaa palautetta medioissa sekä radiosoittoa nettiradioissa Suomessa ja ulkomailla.
Singlen julkaisee digitaalisissa streaming-palveluissa Secret Entertainment.




Jatka lukemista
Rakkaus on osa pimeyttä, tai ainakin erottamaton osa sitä
”Kännisinkin kuulija herää tuopistaan ja alkaa hoilaamaan mukana helposti omaksuttavaa kertosäehokemaa” –
Mustan Kuun Lasten ensimmäinen demokasetti täytti 30-vuotta – juhlavuoden kunniaksi siitä painatettiin uusi painos