OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Tulevat urheilutapahtumat Suomessa 2021

Vuosi 2020 on ollut erityislaatuinen monesta syystä, mutta yksi monia harmittanut asia oli lukuisten urheilutapahtumien peruuntuminen niin Suomessa kuin ulkomaillakin koronaepidemian takia. Positiivisesti katsottuna tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että vuonna 2021 urheilutapahtumia järjestetään tavallista enemmän – olettaen tietenkin, että koronavirus on jo jollain tasolla saatu taltutettua. Moni odottaa eritoten Tokiossa järjestettäviä olympialaisia, mutta Suomessakin riittää tapahtumia.

Urheilun merkitys viihteenä on korostunut nyt, kun arki on muuten enemmän tai vähemmän rajoitettua. Tämä näkyy myös siinä, että urheilusta lyödään vetoa netissä enemmän kuin aikaisempina vuosina. Vuonna 2021 vedonlyönti muuttuu entistä vauhdikkaammaksi, kun tapahtumia on sen verran paljon. Jos olet itse kiinnostunut urheilun vedonlyönnistä, voit lukea lisää napsauttamalla tätä.

Jääkiekon kotimaisen Liigan ottelut jatkuvat ensi vuoden puolelle

Suomalaisen jääkiekon kausi 2020-2021 jatkuu vielä ensi vuoden alussa ja pelejä pääsee toivon mukaan seuraamaan myös paikan päälle. Mukana on kaiken kaikkiaan 15 joukkuetta ja kauden runkosarja päättyy 30. maaliskuuta. Runkosarjan otteluista kuusi parasta jatkavat pudotuspeleihin, jotka pelataan keväällä.  Tähän mennessä TPS sekä Tappara ovat vieneet pisteet kotiin useimmista otteluista, mutta katsotaan, jatkuuko sama meno vielä vuonna 2021.

Jääkiekko-otteluiden yleisölle on annettu tarkat ohjeet siitä, miten katsomossa tulee toimia. Yleisiin toimintaohjeisiin kuuluu esimerkiksi hyvä käsihygienia, korttimaksujen suosiminen sekä kasvomaskien käyttö. Nämä säännöt todennäköisesti pysyvät vielä ensi vuoden puolelle, joten jos olet varannut lippusi vuoden 2021 SM-Liigan otteluihin, luethan ohjeet etukäteen. Näin varmistamme sen, ettei korona pääse leviämään yleisössä ja jääkiekkoa päästään katsomaan mahdollisuuksien mukaan livenäkin.

Suomen MM-ralliin muutoksia vuonna 2021

Tänä vuonna peruttiin tavallisesti Suomessa ajettava MM-rallin osakilpailu. Kyseessä on yksi Pohjoismaiden suurimmista yleisötapahtumista, joka kerää vuosittain satoja tuhansia katsojia. Ymmärrettävästi siis ralli tuli perua koronarajoitusten takia. Yleensä ralli ajetaan elokuussa, mutta peruuntumisesta puhuttiin jo kevään ensimmäisen korona-aallon aikana. 

Vuonna 2021 ralli aiotaan kuitenkin järjestää ja samaan aikaan juhlitaan myös Jyväskylän Suurajojen 70-vuotisjuhlatapahtumaa. Ensi vuonna MM-ralli saattaa näyttää muutenkin hieman erikoiselta, sillä pitkäaikainen yhteistyökumppani Neste jäi tänä syksynä pois kyydistä. Oletettavasti MM-rallia odottaa siis ensi vuonna jonkinlainen imagon muutos.

Lentopallon miesten EM-kisat Tampereella

Suomi on mukana lentopallon miesten EM-kisoissa ensi vuonna ja yksi alkulohkoista järjestetään nykyisten tietojen mukaan Tampereella. Korona-aika on tosin aiheuttanut merkittäviä taloudellisia tappioita Suomen Lentopalloliitolle ja jopa henkilöstöä jouduttiin lomauttamaan. Keväällä spekuloitiin jopa, pystyykö Suomi järjestämään alkulohkoa suunnitelmien mukaisesti. Ilmoitusta mahdollisesta peruuntumisesta ei kuitenkaan ole näkynyt, joten oletettavasti alkulohko järjestetään syyskuussa.

Kesällä 2021 tullaan näkemään myös beach volley -otteluita ympäri Suomea. Suomen Lentopalloliitto ryhtyi yhteistyöhön Jyrki Nurminen Beach Volleyn kanssa ja tuloksena on laajamittainen kiertue, johon paikalliset seurat voivat hakea mukaan. 

Ensi vuonna luvassa reilusti talvilajeja

Vuodelle 2021 on suunniteltu Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisoja. Ne on tarkoitus järjestää Saksassa, Oberstdorfissa, ja mukana on suomalaisia urheilijoitakin, vaikka joukkuetta ei vielä olekaan julkistettu. Kisat tullaan järjestämään koronarajoitukset huomioon ottaen eli yleisömäärä tulee varmasti olemaan rajoitettu.

Jääkiekossa taas miesten ja naisten MM-kisat siirtyivät vuodelle 2021. Sveitsin oli tarkoitus isännöidä miesten kisoja tänä vuonna, mutta nähtäväksi jää, missä MM-kisat tapahtuvat ensi vuonna. Naisten MM-kilpailut järjestetään Kanadassa, jossa kisat piti järjestää tänä vuonna muutenkin.Vuonna 2021 jatkuvat myös jalkapallon EM-kilpailut. Kuten moni suomalainen varmasti onkin jo nähnyt, Suomikin on pärjännyt tällä kertaa yllättävän hyvin. Olemme päihittäneet Irlannin, Bulgarian sekä ennakkosuosikki Ranskan, joten toivotaan pelionnen jatkuvan vielä ensi vuoden puolellakin.