OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

5 tapaa pilata hiukset – vältä tavallisimmat vauriot

Moni tekijä vaikuttaa hiusten terveyteen. Värjääminen, lämpökäsittelyt ja stressi kaikki laittavat hiukset kovalle koetukselle. Jos hiuksesi tuntuvat kuivilta, tai ne ovat menettäneet kiiltonsa, on hyvä miettiä, mistä muutokset johtuvat. Näin ongelma saadaan ratkaistua ennen kuin se pahenee.

Allure kysyi asiantuntijoilta, millaiset vauriot hiuksia uhkaavat ja miten niiltä voi välttyä.

Kaksihaaraiset

Kaksihaaraisia syntyy hiuksiin helposti.

– Tiedät kärsiväsi tästä ongelmasta, kun hiuksen latva on jakaantunut kahteen tai useampaan haaraan, tai latva tuntuu karhealta siihen syntyneiden mikrohalkeamien takia, selittää kampaaja Rachel Bodt sivustolla.

Paitsi että kaksihaaraiset saavat tukan näyttämään homssuiselta, ne ovat myös merkki siitä, että hius on heikentynyt ja altis katkeilulle. Vaikka monet tuotteet lupaavat korjata kaksihaaraiset, Bodtin mukaan ainoa todellinen ratkaisu on kampaajalla käynti. Hän kehottaa trimmaamaan latvoja vähintään joka toinen kuukausi.

– Kyseessä on vain kevyt tasoitus. Leikkuun ei tarvitse tarkoittaa kokonaan uutta hiustyyliä, hän lohduttaa.

Värjäyksen aiheuttamat vauriot

Etenkin pitkät hiukset joutuvat vuosien saatossa kohtaamaan lukuisia haasteita. Jatkuva värjääminen ja vaalentaminen rasittavat hiuksia. Valitettavasti ainoa tapa päästä vaurioista kokonaan eroon on kasvattaa ja leikata hiuksia. Siksi on hyvä varmistaa, että hiusten värjääminen toteutetaan mahdollisimman hellävaraisesti.

– Etsi ammattilainen, joka asettaa hiustesi hyvinvoinnin etusijalle, neuvoo hiusten värjäämiseen erikoistunut kampaaja ja James Corbett Studion omistaja James Corbett.

Liian rajut kemikaalit voivat saada aikaan peruuttamatonta vahinkoa. Corbett kehottaa myös välttämään liian monen käsittelyn toistamista samaan hiukseen.

Kuva: pexels.com

Kampaamoissa tehdyt hoitavat käsittelyt sekä hyvä kotihoito ovat ensisijaisen tärkeitä hiusten hyvinvoinnin kannalta.

– Väärä shampoo voi avata hiussuomut ja aiheuttaa värien haalistumista ja kosteuden haihtumista, muistuttaa Los Angelesissa työskentelevä kampaaja Matt Rez.

Kemialliset vauriot

Värjäys ei ole ainoa käsittely, joka rasittaa hiuksia. Kemialliset hoidot, kuten suoristus ja permanentti, ovat kova koettelemus hiuksille ja voivat aiheuttaa hiusten katkeilua. Tehokkain puolustuskeino katkeilua vastaan on tietenkin ennaltaehkäisy.

– Kun hius on kerran vahingoittunut, sitä ei voi korjata, muistuttaa trikologi Bridgette Hill.

Vahinkojen syntymistä voi ehkäistä muokkaamalla omia hiustenhoito- ja muotoilutottumuksia niin, että ne edistävät hiusten terveyttä. Esimerkiksi rajut lämpökäsittelyt on syytä karsia minimiin. Myös hiusten kosteustasapainosta huolehtiminen on tärkeää, joten viikottainen syväkosteuttava naamio kuuluu katkeilevien hiusten hoitorutiiniin.

Lämpövauriot

Rakkaus lämpöä ja muotoilulaitteita kohtaan näkyy nopeasti hiuksissa.

– Lämpö avaa hiussuomut, jolloin hiukset pääsevät kuivumaan ja asettumaan oikeaan muotoon, kun kuivaat tai kiharrat niitä. Liiallinen lämpö voi kuitenkin vahingoittaa hiuksia, joten lämpösuoja on tärkeä muistaa joka ikinen kerta, neuvoo trikologi Sophia Emmanuel.

Emmanuelin mukaan hiuksille ei pitäisi antaa lämpöä joka päivä, eikä muotoilulaitteita tulisi käyttää likaisiin hiuksiin. Lisäksi lämpöä kannattaa mahdollisuuksien mukaan säätää omalle hiustyypille sopivaksi.

Hiustenlähtö

Moni asia voi aiheuttaa hiusten ohenemista tai hiustenlähtöä. Kyseessä voi olla perinnöllinen ilmiö, tai ikääntymisen mukanaan tuoma hiusten oheneminen. Äkillisen hiustenlähdön syyt kannattaa kuitenkin selvittää, jotta ongelmaa voidaan lähteä hoitamaan oikein.

– Mahdollisiin syihin lukeutuvat hormonaaliset häiriöt, stressi, tietyt lääkkeet, raskaus, psoriaasi, autoimmuunisairaudet, ravitsemukselliset puutostilat, allergiset reaktiot, luettelee Mount Sinain sairaalassa työskentelevä ihotautilääkäri Francesca Fusco.

Kuva: pexels.com

Myös rajut käsittelyt, jotka vahingoittavat hiusta tai hiustuppea, voivat aiheuttaa hiustenlähtöä. Niinkin arkipäiväinen asia, kuin tiukka poninhäntä, vaurioittaa hiuksia ja hiuspohjaa. Siksi tiukkoja kampauksia ei koskaan kannata käyttää pitkiä aikoja eikä useana peräkkäisenä päivänä.

– Vetäminen heikentää hiusta ja hiustuppea ja edistää näin hiustenlähtöä, Fusco selittää.

Fusco kehottaa kaikkia hiustenlähdöstä kärsiviä varaamaan ajan ihotautilääkärille.

– Ihotautilääkäri osaa suositella sopivia ​​hoitoja, joihin saattaa kuulua lisäravinteita, minoksidiilin tapaisia, ulkoisesti käytettäviä tuotteita, valohoitoa tai plasmaterapiaa, hän kertoo.

Hiustenlähdön hoitaminen vie usein kauan ja vaatii kärsivällisyyttä, mutta oikeanlaisella hoidolla voidaan yleensä saada aikaan näkyviä tuloksia.

Lähde: Allure