Aiemmin tänä vuonna nobel-palkittu laulaja-lauluntekijälegenda Bob Dylan solmi jättimäiset noin 300 miljoonan dollarin arvoiset kaupat Universal Music Groupin kanssa kataloginsa tekijänoikeuksista, ollen mahdollisesti kaikkien aikojen suurin kauppa yksittäisen artistin julkaisuoikeuksista. Kustannusoikeus-sopimus käsittää yli 600 kappaletta aina Dylanin varhaisista sävellyksistä aiemmin tänä vuonna ilmestyneeseen Rough and Rowdy Ways -albumiin, muttei mitään mahdollisesti tulevasta tuotannosta.
Nyt vuosituhannen alussa menehtyneen lauluntekijän ja teatteriohjaaja Jacques Levyn perikunta vaatii Bob Dylanilta sekä Universal Music Groupilta lakiteitse hieman päälle 7 miljoonan dollarin osuutta Dylanin kustannusoikeus-sopimuksesta.
Levy kirjoitti seitsemän yhdeksästä kappaleesta Dylanin vuoden 1976 Desire -albumille, ja edesmenneen Jacques Levyn vaimo ja kuolinpesän hoitaja Claudia Levy vaatii Manhattanin korkeimmalle tuomioistuimelle jätetyssä vaatimuksessa 35% osuutta albumin kauppasummasta. Levyn kuolinpesä vaativat “oikeutettua osuuttaan” kaupasta noin viikko sen vahvistumisen jälkeen viime kuussa, mutta Dylan ja hänen yhtiönsä ovat kieltäytyneet maksamasta mitään, tuomioistuimen asiakirjoista selviää.
Haasteessa korostettiin sitä, että Desire -albumi viihtyi Billboard Pop Album -listan kärjessä viiden viikon ajan myyden kaksinkertaisesti platinaa, sekä ollen 174. sijalla erittäin arvostetun Rolling Stone Magazinen kaikkien aikojen 500 parhaan albumin listalla.
Universal Music Groupin edustajat ovat kieltäytyneet kommentoimasta asiaa medialle.
Jatka lukemista
5 suomalaisten suosikki huonekalusarjaa
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi