Progressiivisen rockin kotimainen edelläkävijä Minutian julkaisee tulevan Magical Thinking albuminsa 12.3.2021. Albumi on yhtyeen kolmas kokopitkä levy ja esittelee bändin päivitetyn ja kypsytetyn soundin viiden vuoden kehittelyn jälkeen.
Bändi on nyt julkaissut tulevan albumin nimeä kantavan singlen. Kappale on omaperäinen fuusio – bändisoittimilla soitettua progressiivista konemusiikkia. Se onnistuu olemaan samanaikaisesti pop-kaavalla tehty neljä ja puoliminuuttinen tarttuva välipala, mutta myös soitannollisesti haasteellisin biisi koko tulevalla levyllä.
Vaikkakin yhtye operoi modernin progressiivisen rockin parissa, albumi on napakka 45 minuuttinen mittainen kahdeksan biisin kokonaisuus. Palaset ovat loksahdelleet kohdalleen ja bändin yhteissoitto on tiukempaa ja groovaavampaa kuin koskaan.




Jatka lukemista
Rakkaus on osa pimeyttä, tai ainakin erottamaton osa sitä
”Kännisinkin kuulija herää tuopistaan ja alkaa hoilaamaan mukana helposti omaksuttavaa kertosäehokemaa” –
Mustan Kuun Lasten ensimmäinen demokasetti täytti 30-vuotta – juhlavuoden kunniaksi siitä painatettiin uusi painos