OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Arkistojen kätköistä löytyi nauhoitus Queenin yhdestä varhaisimmista keikoista

Legendaarisen Queen -yhtyeen kitaristi Brian May kertoi Classic Rock -lehdelle antamassaan haastattelussa löytäneensä arkistoistaan keikkatallenteen yhdestä ensimmäisistä konserteista Lontoon Imperial Collegessa aivan 1970-luvun alussa, mitä Queen on koskaan soittanut.

May ei kertonut tarkempia yksityiskohtia esityksestä tai tallenteesta, mutta paljasti heidän ensimmäisen konserttinsa Queen nimen alla olleen 27. kesäkuuta 1970 Cornwallissa ja että heidän “ensimmäinen oikea keikkansa” oli kolme viikkoa myöhemmin, 18. heinäkuuta, Lontoon Imperial Collegessa, jossa May oli opiskellut aikaisemmin fysiikkaa.

”Emme olleet vielä oikein löytäneet muotoamme. Kuuntelimme mielenkiinnolla Freddien ääntä tässä aikaisessa vaiheessa ennen hänen kehittymistään. Hänellä oli jo kaikki tarvittava tahto, karisma ja intohimo, mutta hänen lauluäänensä ei ollut vielä ehtinyt kehittyä”, May kertoo.

”Tämä saa minut hieman epäröimään äänitteen julkistamista, koska en ole varma, mitä mieltä Freddie olisi itsensä kuulemisesta tuossa vaiheessa. Mutta jos hän olisi elossa ja istuisi nyt tässä, hän varmaan ajattelisi kuten minäkin: ’voi sentään, mehän olimme vasta lapsia’.”

May kertoo hänen ja Roger Taylorin pohtivan parhaillaan, mitä nauhalle pitäisi tehdä. Kitaristin mukaan he olisivat vielä muutama vuosi sitten ajatelleet, ettei kenenkään pitäisi kuulla sitä, mutta vanhemmalla iällä asenne on muuttunut.

”Nykyään osaamme olla itsellemme armollisempia. Emme häpeä sitä, millaisia olimme tuolloin”, May kertoo.