Slipknot -yhtyeen keulakuva ja laulaja Corey Taylor vieraili Kerrang Radion podcastissa kertomassa hänen ja nu-metal jättiläisen kuulumisista, ja ilmeisesti yhtye valmistautuu jo täysillä pandemian jälkeiseen aikaan.
”Slipknotin Yhdysvalloissakin käyvän maailmankiertueen on tarkoitus alkaa syyskuun lopulla. Keikat on buukattu, emmekä ole kuulleet mitään päinvastaista. Ja keskustelemme Live Nationin henkilöstön kanssa viikottain, mutta pidämme tietysti silmällä kaikkea, mitä maailmalla tapahtuu. Kiertueen lisäksi on joka tapauksessa kehittymässä kaikenlaista, mistä en voi vielä kertoa tarkemmin. Massiivisista asioista on joka tapauksessa kysymys. Tämän verran voin sanoa kuitenkin: kuulette lisää luultavasti seuraavan kuukauden aikana.”, Taylor päivitti kuulumisiaan.
Slipknotin on tarkoitus palata Euroopan keikkalavoille heinä- ja elokuussa osana maailmanlaajuista festivaali- ja keikkakiertuettaan. Hieman yllättäen viime viikolla Taylor kertoi myös harkitsevansa vakavasti musikaalin kirjoittamista lähitulevaisuudessa.
”Olen leikitellyt ajatuksella musikaalin kirjoittamisesta ihmisten ympärille, joiden kanssa vietin suuren osan ajastani ollessani parikymppinen Des Moinesissa ja kuinka me kaikki löysimme toisemme, miten me rentut kokoonnuimme yhteen ja löysimme yhteyden, ja tavallaan pelastimme toisemme ”, hän selitti.




Jatka lukemista
Rakkaus on osa pimeyttä, tai ainakin erottamaton osa sitä
”Kännisinkin kuulija herää tuopistaan ja alkaa hoilaamaan mukana helposti omaksuttavaa kertosäehokemaa” –
Mustan Kuun Lasten ensimmäinen demokasetti täytti 30-vuotta – juhlavuoden kunniaksi siitä painatettiin uusi painos