OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: unsplash.com

Pohjoismaista tehoainetta hehkutetaan ihonhoidon uutena C-vitamiinina

Ihonhoitoon on viime vuosina tullut huikea määrä uusia ihmeaineita. Enää ei riitä, että tietää, mitä hyaluronihappo ja retinoli tekevät, sillä kosmetiikkahyllyt ovat täynnä kaiken maailman bakuchioleja sekä polyglutamiini- ja feruliinihappoja. Säännöllisin väliajoin alan ammattilaiset innostuvat jostakin uudesta ainesosasta. Niistä viimeisin on nimeltään fulvohappo.

– Fulvohappo on orgaaninen happo, jota esiintyy luonnossa. Yhdistettä muodostuu maaperään kasvien ja eläinten hajoamisprosessissa, selittää sk:n clinicsin konsultoiva ihotautilääkäri Shaaira Nasir Stylist-sivustolla.

Vaikka moni meistä ei ole kuullutkaan fulvohaposta, on ainesosaa hyödynnetty ihonhoidossa jo pitkään. Kuluttajalle se saattaa olla tutumpi turpeen muodossa. Monen suomalaisenkin saunailtaan kuuluva hoitoturpeen tärkeimmät bioaktiiviset ainesosat ovat  humus- ja fulvohapot. 

The Inkey List-brändi on lanseerannut puhdistusaineen, jonka tähti on paljon fulvohappoa sisältävä pohjoismainen turve.

– Tähän ainesosaan ei vain ole aiemmin kiinnitetty paljonkaan huomiota, päivittelee The Inkey Listin perustaja Mark Curry sivustolla.

Miten fulvohappoa voi hyödyntää ihonhoidossa?

Hoitoturvetta käytetään useiden eri iho-ongelmien hoitoon. Fulvohappo kuorii ja kirkastaa ihoa. Lisäksi sillä on voimakkaita antioksidanttisia sekä anti-inflammatorisia ominaisuuksia.

Tohtori Nasirin mukaan on olemassa jonkin verran tutkimusnäyttöä siitä, että fulvohappo voi olla tehokas työkalu myös sellaisten tulehduksellisien ihosairauksien, kuten ekseeman hoidossa.

– Tutkimukset ovat osoittaneet, että se on myös antimikrobinen aine, joka tehoaa ainakin joitain bakteereja, sieniä ja viruksia vastaan, hän selittää.

Mikä parasta, fulvohappo sopii myös heille, joilla on herkkä iho. Vaikka C-vitamiini on tällä hetkellä yksi ihonhoidon hehkutetuimmista ainesosista, joillekin herkkäihoisille se saattaa aiheuttaa ärsytystä. Fulvohapolla on samankaltainen kyky kirkastaa ihoa kuin C-vitamiinilla, mutta sillä on myös ihoa rauhoittavia ominaisuuksia.

– Se on niin hellävarainen, että se sopii kaikille ihotyypeille, tohtori Nasir lupaa.

Maailmalta löytyy paljon tuotesarjoja, joissa hyödynnetään fulvohapon voimaa. Suomessa myytävä hoitoturve taas on kotimainen, ekologinen ja vieläpä varsin edullinen vaihtoehto kalliille ihonhoitotuotteille.

Lähde: Stylist