OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Rocklegendalle ominaiseen tyyliin Lemmyn tuhkat asetettiin luoteihin ja jaettiin tämän läheisimmille ystäville

Motörhead-keulakuva Lemmy Kilmisterin kuoltua vuonna 2015, hänet tuhkattiin tavallisin toimituksin. Hiljattain paljastui kuitenkin, että tuhkat laitettiin hänen omasta pyynnöstään luoteihin jotka lähetettiin rokkarin lähimmille ystäville ja lähipiirille. Luotien kylkeen on kaiverrettu teksti ”Lemmy” ja se on pakattu rasiaan, jonka mukana toimitettiin myös saatekirje.

”Tiedämme, että Lemmy tunsi monia henkilöitä, mutta vain harvaa hän piti ystävänään ja vielä harvempia perheenään. Koska olet yksi heistä, haluamme jakaa palan hänestä kanssasi. Lemmy kosketti meidän elämäämme tavalla, jota kukaan meistä ei voi koskaan unohtaa, mutta nyt kun sinulla on hänen tuhkaansa, tiedät, että sinulla on mukanasi paljon enemmän kuin vain pelkkiä muistoja. Hän oli Lemmy ja hän soitti rock ’n’ rollia. Älä unohda häntä”, luodin mukana toimitetussa saatekirjeessä lukee.

Amerikkalainen televisio- ja radiopersoona Riki Rachtman kertoi saaneensa luotinsa ja liikuttuneen siitä kyyneliin asti. Myös ainakin Ugly Kid Joe -yhtyeen laulaja Whitfield Crane on saanut yhden tuhkia sisältäneistä luodeista.

Kaliforniassa menehtynyt Lemmy Kilmister laskettiin haudan lepoon alkuvuodesta 2016, ja hänen hautajaisissaan kuultiin muistopuheita muun muassa Foo Fightersin Dave Grohlilta, Judas Priestin Rob Halfordilta ja Guns N’ Rosesin Slashilta.