Kuiva, hilseilevä iho ja punoittavia läiskiä, jotka kutiavat ikävästi. Kuulostaako tutulta. Psoriasis voi olla lievä, keskivaikea tai vaikea ja oireet voivat vaihdella paljonkin. Lievä psoriasis ei yleensä vaadi lääkehoitoa, mutta päivittäisessä ihonhoidossa se tulisi huomioida oireiden pahentamisen välttämiseksi.
Paksuja, hilseileviä laikkuja tai punaisia läiskiä voi syntyä eri puolille kehoa.
– Kehittyipä laikkuja minne tahansa, iho on osa kuvaa, jonka kautta esitämme itsemme maailmalle, joten oireet voivat tuntua raskailta, selittää Skin Wellness Dermatology -yrityksen perustaja ja dermatologian apulaisprofessori Corey L. Hartman Alabaman yliopistosta Elle-lehdelle.
Valitettavasti asiantuntijat eivät ole varmoja siitä, mikä kroonisen immuunivälitteisen tulehdustaudin aiheuttaa, eikä sitä voida parantaa. Hyvä uutinen on, että sen oireita voidaan hoitaa.
– Psoriasiksen hoidossa on otettu edistysaskelia ja osaamme nyt hoitaa sitä kohdennetuilla lääkkeillä, tohtori Hartman sanoo.
Lääkehoito ovat tehokas vaikeiden oireiden lievittämisessä, mutta ihon hyvä hoitorutiini auttaa pitämään oireet kurissa arjessa.
Huomioi psoriasis karvoja ajellessa
Jos iholla on ärtynyt läiskä, jätä alue sheivaamatta, sillä höylä vain ärsyttää ihoa lisää. Odota, kunnes oireilu on rauhoittunut. Jos iho tuntuu vain hieman kuivalta, voi karvat poistaa laadukkaalla ja terävällä höylällä. Sheivausvaahtoa ei myöskään pidä unohtaa, sillä se auttaa ehkäisemään ihon pieniä vaurioita.
Kokeile salisyylihappoa hiustenpesussa
Jos psoriasisoireita ilmenee päänahassa, pese hiukset shampoolla, joka sisältää salisyylihappoa. Se auttaa kuorimaan hilseilevää ihoa ja rauhoittamaan päänahkaa. Käytä shampoota tarpeen mukaan päivittäin tai joka toinen päivä. Jos käytät päänahan hoidossa lääkeaineita, tohtori Hartman suosittelee niiden ajoittamista iltaan.
– Ne tuppaaavat olemaan koostumukseltaan paksuja ja rasvaisia, joten suosittelen, että ne levitetään päänahkaan illalla ja hiukset pestään aamulla, hän ohjeistaa.
Kosteuta huolellisesti
Psoriasis ja kuivuus kulkevat käsi kädessä, joten ihon kosteutuksesta huolehtiminen on ensisijaisen tärkeää. Kevyet, geelipohjaiset tuotteet eivät välttämättä riitä erittäin kuivan ihon hoitoon ja osa niistä voi jopa sisältää ihoa kuivattavaa alkoholia.
– Käytä paksua, pehmentävää kosteusvoidetta, joka auttaa korjaamaan ihon suojakerroksen, tohtori Hartman neuvoo.
Tohtori Hartman itse suosii myös kylpyjä, joihin on lisätty ihoa kosteuttavia ja rauhoittavia öljyjä. Vaahtokylpyjä psoriasiksesta kärsivän sen sijaan kannattaa välttää, sillä ne kuivattavat ihoa entisestään.
Älä kuori liikaa
Saattaa tuntua järkeenkäyvältä, että kuivat, hilseilevät laikut kuoritaan pois iholta. Valitettavasti psoriasiksen hoito ei ole niin yksinkertaista. Liika kuoriminen saattaa ärsyttää ihoa ja pahentaa oireita. Tohtori Hartman suositteleekin korvaamaan kuorivat tuotteet rauhoittavalla ja kosteuttavalla suihkugeelillä.
Varo aurinkoa
Psoriasista voidaan hoitaa UVB-valolla, joka lievittää ihon tulehdusta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että psoriasiksen kanssa kamppailevalla olisi lupa paahtaa itseään auringossa tuntitolkulla.
– Auringonvalossa ei pitäisi oleilla ilman suojaa yli 10-15 minuuttia, tohtori Hartman muistuttaa.
Toisin sanoen, auringonpalvonta psoriasiksen hoidon nimissä voi johtaa johonkin paljon vakavampaan, nimittäin ihosyöpään. Muista siis aurinkosuoja aina auringossa oleillessasi. Mineraalipohjaiset tuotteet yleensä ärsyttävät ihoa vähemmän kuin kemialliset aurinkosuojat. Keskustele lääkärisi kanssa valohoidosta, mikäli koet tarvitsevasi sitä.
Lähde: Elle
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä