OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Kuva: pexels.com

Työpaikkoja on auki yllättävän paljon – hurja kasvu suhteessa vuoden takaiseen

Toinen koronakevät näyttää avoimien työpaikkojen näkökulmasta huomattavasti valoisammalta kuin vuonna 2020. Esimerkiksi maaliskuussa Duunitorilla julkaistiin 52 prosenttia enemmän työpaikkailmoituksia kuin vuosi sitten.

Koronan kolmas aalto ei näy työpaikkailmoituksissa

Vuoden 2020 maaliskuussa koronakriisi iski Suomeen voimalla ja avoimien työpaikkojen määrä kääntyi jyrkkään laskuun. Ilmoitusten määrä oli koko vuoden alimmalla tasolla maalis- ja huhtikuussa. Kolmannen aallon aikana tilanne näyttää kuitenkin erilaiselta, sillä maaliskuussa 2021 työpaikkailmoitusten määrä nousi merkittävästi.

Duunitorilla on raportin mukaan tällä hetkellä yli 33 000 työpaikkailmoitusta. Todellisuudessa avoimia työpaikkoja on huomattavasti enemmän, sillä moni työnantaja hakee yhdellä ilmoituksella kymmeniä tai jopa satoja työntekijöitä.

Vielä tammikuussa 2021 työpaikkailmoituksia julkaistiin noin 2 000 kappaletta vähemmän kuin tammikuussa 2020, eli ennen koronakriisin puhkeamista Suomessa. Helmikuussa 2021 ilmoitusten määrä kasvoi suhteessa tammikuuhun ja viime vuoteen: niitä julkaistiin yli 3 000 enemmän kuin viime vuoden helmikuussa. Maaliskuussa 2021 työpaikkailmoitusten määrä kasvoi vielä voimakkaammin: ilmoituksia julkaistiin 49 340, kun viime vuoden vastaava määrä oli 32 480. Maaliskuun osalta työpaikkailmoitusten määrä kasvoi siis viime vuodesta 52 prosenttia.
Tammi–maaliskuussa 2021 Duunitorilla julkaistiin yhteensä 131 099 työpaikkailmoitusta. Viime vuonna samalla ajanjaksolla julkaistiin 112 758 ilmoitusta. Koko alkuvuoden aikana ilmoituksia oli siis 16 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Ensi viikolla julkaistava Kansallinen rekrytointitutkimus tukee havaintoja hyvästä suunnasta: 58 prosenttia Duunitorin tutkimukseen vastanneista rekrytoinnin ammattilaisista uskoo, että tänä vuonna rekrytoidaan enemmän kuin viime vuonna.

Miksi työpaikkailmoitusten määrä kasvaa?

– Avoimien työpaikkojen kasvu kertoo, että taloudessa menee nyt selkeästi paremmin. Uusi työpaikka on yritykselle usein investointipäätös. Kun tulevaisuuden näkymät ovat paremmat, työnantajat uskaltavat rekrytoida enemmän, kommentoi Duunitorin toimitusjohtaja Thomas Grönholm.

Osittain rekrytointien määrän kasvu johtunee siitä, että vanhoja päätöksiä avata työpaikka on lykätty. Grönholm arvelee, että nyt patoutunut kysyntä purkautuu.

– Viime vuonna moni organisaatio eteni säästöliekillä, kun tulevaisuus näytti epävarmalta. Nyt työnantajat uskaltavat katsoa pidemmälle tulevaisuuteen.

Hän uskoo, että taustalla vaikuttavat myös Euroopan unionin ja Yhdysvaltain elvytystoimet ja niitä seuraavat odotukset kansainvälisestä talouskasvusta.

– Suomi on riippuvainen viennistä. Jos globaali talous elpyy, se rohkaisee myös suomalaisia yrityksiä katsomaan pidemmälle tulevaisuuteen ja rekrytoimaan, Grönholm sanoo.

Luonnollisesti kaikilla aloilla ei mene koronakriisin aikana yhtä hyvin – esimerkiksi ravintola- ja matkailualan näkymät ovat heikot. Alan työpaikkailmoitusten määrä on merkittävästi alemmalla tasolla kuin ennen koronaepidemiaa, mutta ei yhtä dramaattisen huonolla tolalla kuin alimmillaan huhtikuussa 2020.

Lähde: Duunitori Oy