OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Iho kuntoon kesäksi: 5 hoitovinkkiä kotioloihin

Pitkälti sisätiloissa ja kasvomaskien takana vietetty talvi on pistänyt ihomme koville. Nyt aurinko on kuitenkin palannut ja kesäkin häämöttää jo horisontissa. On siis oiva hetki hoitaa iho jälleen kesäkuntoon.

Vaikka kosmetologien vastaanotolle pääse on tänä keväänä tavallista haasteellisempaa, voi ammattilaisten vinkkejä hyödyntää myös omassa ihonhoidossa. Kurkkaa viisi vinkkiä, joiden avulla ihon kuntoa voi kohentaa kotioloissa.

Kohota ja kiinteytä

Ottaen huomioon, kuinka moni meistä teki viime vuonna töitä keittiönpöydän äärestä, ei ole ihme, että FaceGymin kasvo- ja hartiajumpat nousivat viraalihitiksi.

– Treenaamme kehoamme, koska elämäntapamme ovat sellaiset, ettei liikuntaa saada riittävästi. Kasvojen kohdalla on sama juttu, muistuttaa FaceGymin perustaja Inge Theron muotilehti Vogue UK:ssa.

Theron vakuuttaa että säännöllinen kasvojumppa tuottaa tuloksia. Jumppa rentouttaa jännittyneitä lihaksia, vilkastuttaa verenkiertoa ja laittaa kuona-aineet liikkeelle. Tuloksena ovat napakammat, hehkuvat kasvot.

Lisää hehkua

Kosmetologien luokse on ollut kuluneena vuonna tavallista vaikeampi päästä ja moni meistä on keskittynyt ihon kotihoitoon. Vaikka kotona ei välttämättä saavuteta aivan samanlaisia tuloksia kuin ammattilaisen vastaanotolla, myös kotihoitotuotteilla voi parantaa ihon kuntoa näkyvästi.

Ihoa hellävaraisesti kuorivat hapot ovat yksi tehokkaimmista tavoista tuoda kasvoille tervettä hehkua. Happoja on tarjolla moneen lähtöön ja niillä voidaan hoitaa useita eri iho-ongelmia sameudesta akneen ja juonteisiin. Se, mikä happo kenellekin parhaiten sopii, riippuu pitkälti ihotyypistä. Miedot PHA-hapot soveltuvat yleensä herkällekin iholle.

Työkalut käyttöön

Terveenä hehkuva iho on kaunis. Kosmetologin luona ihoa voidaan elävöittää esimerkiksi dermaplaning- ja mesoterapiahoidoilla, mutta myös kotihoitoon on tarjolla apuvälineitä, jotka virkistävät ilmettä. Kosmetiikkaosastoilta löytyy kotikäyttöön tarkoitettuja dermaplaner-työkaluja, jotka tekevät ihosta välittömästi sileämmän. He, jotka uskaltavat, voivat myös kokeilla mikroneulausta, joka edistää ihonhoituotteiden imeytymistä.

Terävöitä piirteitä

Jos kasvojen iho tuntuu talven jälkeen veltolta ja elottomalta, löytyy siihen ammattilaisen vastaanotolta useita hoitoja. Kotona ollessa kasvoja voi napakoittaa erilaisilla jumppa- ja hierontatekniikoilla, jotka auttavat tuomaan poskipäät ja leukalinjan esille. Markkinoilta löytyy myös mikrovirtaa hyödyntäviä hierontalaitteita, jotka on tarkoitettu terävöittämään kasvonpiirteitä.

Panosta tuotteisiin

Laadukkaat tuotteet ovat tietenkin aina avainasemassa ihon kotihoidossa. Valitse käyttöösi tehokkaat tuotteet, jotka on suunniteltu juuri sinun ihosi ongelmakohtiin. Syväpuhdistava savinaamio kirkastaa epäpuhdasta ihoa, kun taas rutikuiva iho hyötyy enemmän tehokkaasti kosteuttavasta hyaluronihapposeerumista. Jos et ole varma, millaisista tuotteista on sinun ihollesi hyötyä, kysy neuvoja ammattilaiselta.

Lähde: Vogue UK