OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Leikkipäivää vietetään tänä vuonna leikkimällä luonnossa

Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään 24. huhtikuuta. Päivän teemana on tänä vuonna Leikkien lähelle luontoa. Teemalla halutaan kannustaa käyttämään lähiympäristöä leikkiareenana niin maalla kuin kaupungeissa, sillä luonto inspiroi leikkejä monella tavalla.

Valtakunnallinen Leikkipäivä nostaa esiin leikin merkityksen kaikenikäisille. Koska leikin tärkeys ei korostu arjessa, on sitä syytä muistaa vuosittain omalla teemaviikollaan. Leikkipäivän tavoitteena on innostaa eri ikäiset ihmiset leikkiin ja tuottaa iloa kaikenikäisille.

– Leikkipäivän tuomalle ilolle on selkeästi tarvetta tänä vuonna. Ihmiset haluavat muutakin ajateltavaa kuin korona-aiheita ja leikki sopii tähän oikein hyvin. Leikki on yksinkertaisimmillaan yhteisen ilon jakamista ja yhteisen ilon jakaminen herättää toiveikkuutta. Sitä me kaikki varmasti kaipaamme juuri nyt, selittää Leikkipäivän koordinaattori Eevamaija Paljakka.

Luontorasteja ja puuhapisteitä

Isoja Leikkipäivä-tapahtumia ei tänä vuonna päästä kaikkialla järjestämään, mutta organisaatiot eri puolilla Suomea ovat innostuneet kehittämään tilanteeseen sopivaa toimintaa kymmenillä paikkakunnilla.

– Valtakunnallista Leikkipäivää organisoi iso verkosto, johon kuuluu yli 40 toimijaa. Tapahtumia järjestävät verkoston kenttäorganisaatiot, jotka ovat osoittaneet ihailtavaa kekseliäisyyttä järjestääkseen koronaturvallista tekemistä Leikkipäiväksi. Leikkipäivän sivuille ilmoitetuissa tapahtumissa on runsaasti esimerkiksi erilaisia luontorasteja ja puuhapisteitä, joita voi omatoimisesti pienessä ryhmässä kiertää, Paljakka kertoo.

Rastipolkujen lisäksi Leikkipäivää voi viettää myös omassa lähiluonnossa esimerkiksi erilaisten pihapelien ja -leikkien parissa tai vaikkapa pelaamalla päivään suunniteltua Iloa etsimässä -mobiilipeliä. Vinkkejä päivän omatoimiseen viettoon löytyy Leikkipäivän sivuilta.

Nalleketju kertoo osallistumisesta Leikkipäivään

Leikkipäivään osallistumisesta voi kertoa askartelemalla nalleketjun omaan ikkunaan. Leikkipäivän nettisivuilta löytyy ketjuun malli, jota voi käyttää joko sabluunana tai pohjana omalle nalle-teokselle.

– Valmis nalleketju on helppo taitella kirjekuoreen mahtuvaksi ja lähettää kaukana asuville isovanhemmille, ystäville tai muille sukulaisille. Näin jokainen voi levittää leikin tuomaa iloa myös niille läheisille, joita emme voi juuri nyt tavata, Paljakka toteaa.

Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään lauantaina 24. huhtikuuta. Koko viikko, 19.–25.4.2021, juhlitaan leikin ilosanoman teemaviikkoa ympäri Suomen. Sosiaalisessa mediassa voi jakaa kuvan ikkunaan kiinnitetystä nalleketjusta yhdessä #Nalleketju-, #LeikkipäiväNallet- ja #Leikkipäivä2021 -aihetunnisteiden kanssa.

Lähde: Mannerheimin Lastensuojeluliitto