Kyykäärmeet heräilevät talvihorroksesta, joten koiranomistajien tulee olla erityisen valppaina liikkuessaan koiran kanssa alueilla, joissa kyitä tavataan. Suurin osa koirista toipuu kyyn puremasta eläinlääkärihoidon avulla, mutta pahimmillaan kyyn purema voi johtaa koiran menehtymiseen. Agria Eläinvakuutus kertoo kyyn pureman oireista koiralla ja miten toimia.
Nuoren kyyn purema on usein vaarallisin
Kyyn purema on vaarallisin keväällä, sillä silloin kyseessä on usein nuori kyy. Nuoret kyyt ovat ärhäkämpiä ja ne erittävät usein enemmän myrkkyä kuin vanhemmat käärmeet. Kyy puree koiraa useimmiten kuonoon tai tassuun koiran nuuhkiessa maata tai tutkiessa käärmettä. Kuonoon osuneen pureman paranemisennuste on yleensä hyvä. Purema tassussa tai raajassa on vaarallisempi, sillä silloin myrkky pääsee nopeammin leviämään muualle elimistöön.
Riskejä kannattaa ennaltaehkäistä pitämällä koira ulkoillessa kytkettynä, sekä tarkkailemalla ympäristöä. Tarkkaile myös, mitä koira tutkii tai haistelee. Kyitä voi yrittää karkottaa tömistelemällä jalkoja lenkin aikana.
Mitä tehdä, jos kyy puree?
Koira tarvitsee aina eläinlääkärin hoitoa, jos kyy puree. Vaikka koira ei oireilisi mitenkään pureman jälkeen tai ei ole täysin varmaa onko kyy purrut koiraa, on hyvä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin välittömästi.
Yleisin kyyn pureman merkki on, että puremakohta turpoaa. Turvotus voi olla hyvinkin voimakasta, erityisesti pään alueella. Puremakohdassa voi nähdä kyyn hampaiden jättämät kaksi pientä reikää muutaman millimetrin päässä toisistaan. Muita kyyn pureman aiheuttamia oireita ovat voimattomuus, väsymys, kuolaaminen ja toisinaan oksentelu. Oireisiin vaikuttaa muun muassa puremakohta, koiran koko, ikä ja terveys sekä kyyn erittämän myrkyn määrä. Kyiden erittämä myrkky vaikuttaa koiran veren hyytymiseen ja koko verenkiertoelimistöön. Vakavissa tapauksissa kyyn purema voi johtaa jopa koiran menehtymiseen. Siksi on tärkeää, että koira saa tarvitsemaansa hoitoa mahdollisimman pian.
Jos kyy puree pidä koira mahdollisimman rauhallisena ja paikallaan; muista myös itse pysyä rauhallisena. Jos purema on tassussa, tärkeintä on pitää koira mahdollisimman paikallaan, jotta myrkky ei pääsisi leviämään muualle koiran elimistöön. Koira kannattaa mahdollisuuksien mukaan kantaa autoon. Älä anna koiralle kyytabletteja, paitsi jos purema on pään alueella ja turvotus uhkaa tukkia hengitystiet. Hakeudu mahdollisimman nopeasti eläinlääkäriin.
Lähde: Agria Eläinvakuutus
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Yksinkertainen kesäinen Salsa
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi