OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajiksi ehdolla kolme suomalaista – mukana kansainvälisiä tähtiä

Vuodesta 1965 lähtien jaetulla Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnolla palkitaan korkeatasoista luovaa ja esittävää säveltaidetta. Palkinto myönnetään joka toinen vuosi elossa olevan pohjoismaisen säveltäjän teokselle ja joka toinen vuosi muusikolle tai esiintyjäryhmälle.

Tänä vuonna suomalaisista ehdolla Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajiksi ovat mittavan ja kansainvälisen uran tehnyt koloratuurisopraano Anu Komsi sekä trumpettivirtuoosi ja solisti Verneri Pohjola. Kaikkiaan ehdokkaita on 13 – kaksi Suomesta, Tanskasta, Islannista, Norjasta ja Ruotsista sekä yksi Färsaarilta, Grönlannista ja Ahvenanmaalta. Ahvenanmaata edustaa kitaristi ja säveltäjä Peter Hägenstrand. Mukana on vokalisteja, kansanmuusikkoja, trumpetisti, pianisti, multi-instrumentalisti sekä dj-kollektiivi.

Palkinnon saaja julkistetaan neuvoston istunnon yhteydessä Kööpenhaminassa 2. marraskuuta. Voittaja saa Nordlys-palkintopatsaan sekä 300 000 Tanskan kruunua eli noin 40 000 euroa.  Pohjoismaiden neuvoston palkintojen tarkoituksena on tehdä tunnetuksi maiden tiivistä kulttuuriyhteistyötä. Kulttuuripalkinnoilla pyritään lisäämään kiinnostusta Pohjoismaiden kirjallisuuteen, kieliin, musiikkiin ja elokuviin. Ympäristöpalkinto taas on tunnustus merkittävästä panostuksesta Pohjoismaiden kestävään kehitykseen.

Pohjoismaiden neuvosto jakaa vuosittain viisi palkintoa: elokuvapalkinnon, kirjallisuuspalkinnon, lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon, musiikkipalkinnon sekä ympäristöpalkinnon.