OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Kamalimmat trendit läpi vuosikymmenten

Etenkin iäkkäämpi väki tuppaa päivittelemään nykymuotia ja haikailemaan vanhojen hyvien aikojen perään. Vaikka mennyttä on helppo romantisoida, on jokaisella vuosikymmenellä ollut omat kyseenalaiset muotisuuntauksensa. Suuri osa meistä kärsii yhä traumoista, joita oman nuoruutemme trendit meille aiheuttivat, oli kyse sitten 50-luvun puudelihameista tai kasarin Madonna-tyylistä. Elle listasi viime vuosisadan kauhistuttavimmat muotivirtaukset.

1900-luku: Korsetit

Mitäpä muutamasta murtuneesta kylkiluusta, hengitysvaikeuksista ja sisäelinten vammoista, kun kauneuden eteen on kärsittävä. Ihmiset ovat historian saatossa rääkänneet itseään muodin nimissä monin tavoin. Vaikka korsetista ei ole vieläkään täysin päästy eroon, ei se onneksi kuulu enää laajasti naisten arkipukeutumiseen.

1910-luku: Pitkät kynähameet

1910-luvulla naisten hameissa suosittiin pitkää, etenkin nilkkojen kohdalta tiukasti istuvaa mallia, joka teki kävelemisestä haasteellista. Stretch-kankaista aikalaiset eivät osanneet edes unelmoida, vaan ahdas hame oli valmistettu painavasta kankaasta, eikä liikkumavaraa juurikaan ollut.

1920-luku: Kellohatut

Kauan ennen kalastajanhattuja muotimaailmaa hallitsi kellohattu. Soittokellon muotoinen päähine oli suosittu erityisesti 1920-luvulla. Silmille valuva hattu saattaa näyttää suloiselta pikkuvauvalla, mutta aikuista naista päähinemalli ei imartele.

1930-luku: T-strap-avokkaat

Okei, Taylor Swift saattaa olla toista mieltä, mutta korolliset, T-mallisella remmiviritelmällä varustetut avokkaat kuuluvat historiaan ihan syystä.

1940-luku: Minikokoiset knallit

Muodin historiaan mahtuu monia valitettavia päähinetrendejä, mutta minikokoiset, päälaella keikkuvat hatut lienevät niistä pahin. 40-luvulla naiset suosivat knallihattuja, jotka näyttivät pari kokoa liian pieniltä.

1950-luku: Valkoiset käsineet

Valkoiset käsineet kuuluivat naisten pukeutumiseen 50-luvulla. Siitä, olivatko ne tyylikkäät, voidaan väitellä. Käytännölliset ne eivät missään nimessä olleet. Kuinka heidän pitäisi hemmotella itseään sormenruokia käyttäessään näitä? 50-luvun toinen kammottava trendi olivat niin sanotut puudelihameet. Vaikka villakoirat ovat toki suloisia, miksi ihmeessä kellohameen helmaan piti kirjailla koiran kuvia?

1960-luku: Kuvioidut sukkahousut

Koristesauma tai polka dot-pilkut vielä menevät, mutta kuka erehtyi luulemaan, että superkirjavat, koko jalkojen mitalta näyttävästi kuvioidut sukkahousut olisivat imartelevat kenenkään yllä?

1970-luku: Miesten haalarit

70-luku toi mukanaan paljon hyvää, mutta miesten haalarit eivät kuulu siihen joukkoon. Diskotyyli toi mukanaan ylhäältä tiukasti istuvat, leveälahkeiset haalarit, joiden alle miehet pukivat räikeästi kuvioidun kauluspaidan. Ei jatkoon.

1980-luku: Madonna-tyyli

80-luvun muoti jakaa mielipiteitä. Se oli värikästä, suorastaan ylitseampuvaa ja kyllä, usein todella mautonta. Vuosikymmenen on täynnä kyseenalaisia trendejä MC Hammerin innoittamista haaremihousuista säärystimiin hikinauhoihin. Madonnan yllä nähtiin monia kasarin kamalimmista trendeistä, usein jopa samalla kertaa. Neonvärit, minihame leggingsien parina ja historian hirvein värikkäiden meikkien sekamelska.

1990-luku: Laskuvarjohousut

Myöskään 90-luku ei ollut muodin historian parasta aikaa. Nailonista valmistetut, neonväriset laskuvarjohousut olivat etenkin tyttöbändien suosiossa. Pop-artistit rakastuivat myös värillisiin aurinkolaseihin. Perhoset olivat vuosituhannen vaihteen tienoilla kaikkialla, eikä Mariah Careyn vuoden Butterfly-albumi ainakaan auttanut asiaa. Perhosia näkyi hiusklipseissä, topeissa, housuissa ja jopa tatuoinneissa.

2000-luku: Velour-verryttelypuku

Tämä lienee läpihuutojuttu. Vaikka velour-verkkarit tekevät jälleen paluuta, oli kyseessä kiistatta yksi 2000-luvun ikimuistoisimmista ja samalla mauttomimmista trendeistä. Bonuspisteitä sai, jos verkkarien takamukseen oli kirjailtu sana “juicy”.

Lähde: Elle