OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kaatopaikalta löytyi David Bowien maalaus – huutokauppahinta ylittänyt jo nyt kaikki odotukset

Edesmenneen rock-ikoni David Bowien harvinainen maalaus löytyi kanadalaisen South Riverin kaatopaikan lahjoituskeskuksesta, josta sen poimi mukaansa onnekas taiteen ystävä viidellä Kanadan dollarilla, eli noin kolmen eron hintaan. Teoksen sai huutokaupattavakseen torontolainen huutokauppatalo Cowley Abbott sen jälkeen, kun nimettömänä pysyttelevä maalauksen löytäjä otti heihin yhteyttä.

9,75 x 8 tuuman kankaalle maalattu punainen, valkoinen ja sininen abstrakti muotokuva nimeltään ”DHead XLVI”, on osa 47 teoksen sarjaa, jotka Bowie maalasi vuosina 1995-1997.

”Ostaja ajatteli ensin, että se oli vain mielenkiintoinen maalaus ennen kuin hän käänsi sen ympäri ja näki takaosan etiketit”, huutokaupan järjestäjän Cowley Abbottin edustaja Rob Cowley kertoi CNN:lle. Maalauksen takana on Bowien tunnistettava nimikirjoitus, hänen nimensä sisältävä etiketti, merkintä vuodesta 1997 sekä maalauksen kuvaus: kankaalle tehty akryyli- ja tietokonetaidekollaasi. Maalauksessa oli myös etiketti eräältä lontoolaiselta kehysyritykseltä, joka Cowleyn mukaan työskenteli Bowien ja muiden kuuluisien muusikoiden kanssa ennen kuin yritys lopetti toimintansa.

Cowley Abbott -taidehuutokauppayrityksen puheenjohtaja Rob Cowley sai puhelun marraskuussa Bowien maalauksen ostajalta ja he ryhtyivät selvittämään, onko maalaus todella Bowien. Verkkotutkimuksen lisäksi Cowley kertoo, että he ottivat yhteyttä asiantuntija Andy Petersiin, joka on kerännyt Bowien nimikirjoituksia vuodesta 1978 lähtien.

Peters aloitti vuonna 2016 todentamaan nimikirjoituksia, jotta saisi vähennettyä väärennettyjen nimikirjoitusten myymistä. Peters kertoo muistaneensa, että maalaus myytiin lakkautetulla Bowien taidenettisivulla 2000-luvun alussa. ”Hämmennystä voi aiheuttaa se, että Bowie muutti nimikirjoitustaan usein 55-vuotiaan uransa aikana. Jokaisessa kirjoituksessa on kuitenkin tiettyjä vivahteita, joita väärentäjät eivät voi jäljitellä”, Peters kertoo.

Maalauksen myyntihinnaksi odotettiin 9 000–12 000 Kanadan dollaria, mutta teoksen arvo nousi kyseisen hinnan yli jo ensimmäisenä myyntipäivänä ja tällä hetkellä se on ylittänyt 40 000 Kanadan dollarin rajan. Maalauksen online-huutokauppa loppuu 24. kesäkuuta. Christie’s -huutokauppatalo myi toisen sarjaan kuuluvan muotokuvan “D-Head IX” 27 500 dollarilla joulukuussa 2018, mikä ylitti huomattavasti arvioidun 3 000–5 000 dollarin arvon.