Torstaina 1. heinäkuuta Tallinnan Olympic Park Casinolla pelattiin hyväntekeväisyyden nimissä julkkispokeriturnaus, jossa nähtiin monia suomalaisille tuttuja kasvoja. 1500 euron potista olivat kisaamassa Jethro Rostedt, Sara Chafak, Jeffrey Lawman, Suvi Pitkänen, Rikard Relander, Marika Fingerroos sekä Jari “Jarttu” Lahtinen.
Tähtientäyteinen ilta lähti mukavasti alkuun, kun osallistujat intoutuivat huumorimielessä uhoamaan toisilleen. Yleisöstä käsin peliä seurasivat muun muassa Mika Salo, Tiina Jylhä ja Wille Wilenius. Peli alkoi käydä uhkarohkeammaksi, kun Tiina kantoi pelipöytään shamppanjaa ja Suvi innostui ystävänsä yllyttämänä kokeilemaan all-in -taktiikkaa. Myös Jethro katsoi parhaaksi tilata juotavaa kannustusjoukoiltaan.
Pelin edetessä Marika alkoi näyttää huolestuneelta ja tunnusti, ettei ole koskaan aiemmin pelannut pokeria. Malli kuitenkin sinnitteli mukana ja lopulta ensimmäisenä pöydästä poistui Jarttu. Voitonriemuinen Marika korjasi pelipöydän ääressä meikkiään ja jatkoi ensikertalaisen tuurilla kunnioitettavasti viidennelle sijalle.
Kun Sara putosi pelistä reilun puolentoista tunnin jälkeen, pöydän ääreen jäivät vain Jethro ja Rikard. Voiton vei kotiin ennakkosuosikiksikin tituleerattu Jethro rohkealla all in -vedolla.
– Ässäjätkä piti, voittaja hihkui.
Kyseessä oli Olybetin hyväntekeväisyysturnaus, jonka voittopotti meni kokonaisuudessaan Estonian Fund for Nature-järjestön Itämeren suojeluprojektiin.
– Ihan mahtava fiilis, että saatiin tällainen potti Itämeren hyväksi. Itämerta saastutetaan ja Helsinki kippaa sinne joka vuosi lumen mukana valtavasti roskaa. Metsien suojelu on tärkeää, mutta kyllä meidän pitäisi muistaa keskittyä myös tähän meidän mereen, Jethro kommentoi OHO TV:lle.
Turnausten ohella Olybet tarjoaa pokerielämyksiä myös kotisohville GG Poker Networkin kautta. Uusia pelaajia hemmotellaan yli kahden tuhannen arvoisella tervetulotarjouspaketilla. Tutustu Olybetiin täällä.
Katso pokeriturnauksen tallenne tästä:
* Artikkeli on tehty kaupallisessa yhteistyössä Olympic Casinon kanssa.
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä