Flunssa voi yllättää myös kesällä. Tänä vuonna Suomessakin on uutisoitu tavallista enemmän eri viruksien aiheuttamia kesäflunssia. Vielä talvella ja keväällä pandemia sai ihmiset suojautumaan maskien taakse ja pesemään käsiään ahkerasti. Kesän tullen varovaisuus on kuitenkin hiipunut ja samalla tavalliset flunssat ovat päässeet leviämään.
Kesäflunssa oireilee samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin flunssa; vaikka aurinko paistaa, voi olo tuntua väsyneeltä ja alavireiseltä. On tärkeää varmistaa, ettei kyse ole koronatartunnasta, jonka oireet saattavat olla hyvin samankaltaiset. Lievät flunssaoireet kannattaa pyrkiä nitistämään heti alkuunsa. Sinkki ja C-vitamiini ovat nuhanenäisten suosikkeja, mutta kotihoidon arsenaaliin kuuluu myös monia muita tehokkaita työkaluja.
Mene kylpyyn
Vaikka kuuma kylpy ei ehkä kuulosta houkuttelevalta kesähelteillä, lämpö tekee nuhaiselle hyvää. Lämmin vesi vilkastuttaa verenkiertoa ja saa kuona-aineet liikkeelle, mikä edistää paranemista. Parhaat hyödyt saat, kun lisäät veteen epsom-suolaa tai magnesiumia, ja muutaman tipan piparminttuöljyä. Suola ja magnesium rentouttavat jäykkiä ja särkeviä lihaksia. Piparminttuöljy puolestaan avaa tukkoisen nenän ja helpottaa hengittämistä. Korkean kuumeen kohdalla kuumista kylvyistä kannattaa kysyä lääkäriltä.
Hanki ilmankostutin
Flunssaisena unen laatu saattaa heikentyä, kun tukkoinen nenä tekee hengittämistä vaikeaa. Helpota oloasi ilmankostuttimella. Mikäli laite sietää eteerisiä öljyjä, voit lisätä veteen pisaran rentouttavaa laventelia, tai hengitysteitä avaavaa piparminttua.
Nauti mustaseljaa
Mustaselja on flunssakauden supersankari. Mustaseljan marjat sisältävät runsaasti kehon luontaista immuniteettia vahvistavia vitamiineja ja kivennäisaineita. Kuumana nautittu mehu auttaa myös vilunväristyksiin.
Muista C-vitamiini
C-vitamiini on voimakas antioksidantti, jonka riittävästä saannista tulisi huolehtia joka ikinen päivä. Se tukee immuunijärjestelmän toimintaa ja tavallista suurempi annos C-vitamiinia voi lyhentää flunssan kestoa. C-vitamiinia saa monista hedelmistä ja marjoista, mutta flunssaa sairastaessa sitä voi napata myös purkista.
Kokeile salvaa
Kuinka moni meistä muistaakaan lapsuudestaan Vicks-voiteen, jota hierottiin nuhakuumeessa rintakehään. Vanhankansan lääke todella tehoaa tukkoiseen oloon. Mentolia tai eukalyptusta sisältävä salva auttaa avaamaan hengitysteitä ja sitä voidaan käyttää flunssaoireiden lievittämiseen.
Lepää kunnolla ja pysy sisällä
Uni on parasta lääkettä. Palauttava lepo on elintärkeää silloin, kun keho yrittää parantaa itseään. Panosta hyvään unen laatuun ja lepää, kunnes flunssa on helpottanut.
Lähde: Poosh
Jatka lukemista
Eihän vakava nollapäivähaavoittuvuus jäänyt sinulta huomaamatta?
Melankolian sulatusuuni – Violet Sin julkaisee uutta musiikkia
Beyond the Sun – Death’s-Head And The Space Allusion on julkaissut toisen singlen myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta kakkosalbumiltaan