OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Kuva: pexels.com

Pakkoliikkeiden ja spastisuuden hoitoon suunniteltu puku voi parantaa potilaiden elämänlaatua

Neurologiset sairaudet yleistyvät myös suomalaisilla. Liikehäiriösairauksiin, kuten Parkinsonin tautiin, liittyy erilaisia liikehäiriöitä, kuten vapinaa, pakkoliikkeitä ja jäykkyyttä. Liikehäiriösairaudet ovat hitaasti eteneviä, parantumattomia sairauksia, joiden aiheuttajaa ei edelleenkään tunneta. Parkinsonliiton mukaan Suomessa Parkinsonin tautia sairastaa 16 000 ihmistä. Essentiaalista vapinaa esiintyy 50 000:lla ja dystoniaa löytyy viitisentuhatta tapausta.

Liikehäiriöiden hoitoon on olemassa lääkkeitä, mutta aina lääkehoito ei ole mahdollinen tai tehokas. Puettava teknologia saattaa kuitenkin tarjota tehokkaan ja turvallisen lisän motoristen ongelmien hoitoon. Mollii Suit-puku kehitettiin Ruotsissa vuonna 2009. ExoNeural Networks AB kehitti puvun yhteistyössä Karoliinisen instituutin, Kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun ja Tukholman aluehallinnon kanssa. Puku on ollut käytössä vuodesta 2012 ja sitä on käytetty lähes 20 maassa. Monien EU-maiden ohella Mollii Suit-pukua on hyödynnetty potilaiden hoidossa muun muassa Australiassa ja Uudessa -Seelannissa.

Mollii Suit lievittää kroonista kipua ja rentouttaa lihaksia turvallisella ja yksinkertaisella tekniikalla. Pukuun, joka koostuu housuista ja takista, on asennettu 58 elektrodia, jotka on sijoitettu stimuloimaan 40 kehon lihasta ja ne voidaan ohjelmoia yksilöllisesti potilaan tarpeiden mukaan. Puku aktivoi ja tasapainottaa lihaksia ja parantaa näin kehon hallittavuutta. Paitsi että puku helpottaa liikkeitä, se ehkäisee lihasten surkastumista. Valmistajan mukaan puku vähentää myös ei-motorisia oireita, kuten kipua ja väsymystä.

Mollii Suit-pukua voidaan käyttää kotona ja se sopii muiden hoitomuotojen tueksi. Pukua voidaan käyttää etenkin hoidon alussa joka päivä kehon sopeuttamiseksi. Tämän jälkeen sitä käytetään yleensä joka toinen päivä, mieluiten yhdessä fysioterapian ja lihasharjoittelun tai muun liikunnan kanssa. Pukuja valmistetaan sekä aikuisille että lapsille, jotka kärsivät motorisista ongelmista.

Surfershealth.com-sivuston mukaan useat tutkimukset ovat osoittaneet puvulla olevan positiivisia vaikutuksia esimerkiksi aivohalvausta, CP-vammaa, selkäydinvammaa sekä multippeliskleroosia koskevissa tapauksissa. Tällä hetkellä maailmalla on käynnissä ainakin kymmenen yliopiston tai sairaalan tukemaa tutkimusta Mollii Suit -puvun kliinisestä tehokkuudesta.

Lähde: Remotion, Parkinsonliitto ry, SurfersHealth