OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: Instagram / kristen_mcmenamy

Instagramissa suosiota niittävä Kristen McMenamy haluaa todistaa, että viisikymppisenäkin voi olla cool

Malli Kristen McMenamy on haastanut kapeita kauneusihanteita jo 80-luvulta lähtien. Hänen androgyynistä tyylistään ovat vuosien varrella innostuneet jopa Chanelin ja Versacen kaltaiset megabrändit. Luonnostaan punakutrinen McMenamy tuli tunnetuksi erityisesti platinanvaaleksi värjätyistä hiuksistaan ja kulmistaan. Nyt, 57-vuotiaana hän on esitellyt jälleen uuden puolen itsestään juhlistamalla harmaantuneita hiuksiaan. Ennen kaikkea McMenamy on tullut somesukupolvelle tutuksi Instagram-kuvistaan, jotka todistavat, että iäkkäätkin naiset voivat olla villejä. Hän julkaisee säännöllisesti itsestään vähäpukeisia ja tahallisen provokatiivisia kuvia.

Vogue UK päätti selvittää, mistä McMenamyn nuorekas energia kumpuaa. Malli avautui muotiraamatulle suhteestaan ulkonäköön ja ikääntymiseen.

Ihonhoito

– Minun on pidettävä ihonhoitorutiinini yksinkertaisena, koska mieleni on niin mutkikas. Aamuisin puhdistan kasvoni kylmällä vedellä ja pesulapulla. En käytä seerumeita, ainoastaan voiteita, McMenamy selittää lehdessä.

Erittäin vaalean hipiän omaavalle naiselle myös auringolta suojautuminen on tärkeää.

– Käytän SPF:ää tunnollisesti jopa pilvisinä päivinä. Käytän Bioderman tuotetta, joka rauhoittaa ja korjaa ihoa. Lisäksi käytän hattua. Vihaan hattuja, mutta minulla ei ole muuta vaihtoehtoa. Ihmiset istuvat mielellään lounastamassa auringossa, mutta minulle sellainen olisi yhtä helvettiä. Minulla on erittäin hyvä iho, koska olen vältellyt aurinkoa koko ikäni lukuun ottamatta teini-ikää, jolloin yritin ruskettua – turhaan.

Tie malliuteen

– Varttuessani tunsin aina olevani ruma. Halusin olla kuka tahansa muu. Minulla ei ollut poikaystäviä ja tytöt nauroivat minulle. Olin jotenkin kömpelö ja vihasin kasvojani, joten peitin sen huonosti tehdyllä meikillä, joka pelotti ihmiset tiehensä. Tunsin tarvetta peittää kasvot, jotka minulle oli suotu, McMenamy muistelee.

Silti hän suhtautui intohimoisesti muotiin. Hänellä oli tapana lukea Vogueta ja Cosmopolitania, joiden sivut olivat täynnä pitkiä ja hoikkia malleja.

– Ajattelin, että nuo tytöt ovat oudon näköisiä. He eivät näyttäneet samalta kuin tytöt Pennsylvaniassa. He olivat pitkiä kuten minä. Vihasin aina pituuttani, mutta silloin tajusin, että pituudesta saattaisi olla hyötyä.

Niinpä McMenamy kävi kuvauttamassa itsensä paikallisten valokuvaajien luona ja sai kasaan portfolion. Silloin hän havahtui ensi kertaa omaan kauneuteensa.

– On surullista sanoa näin, mutta tunsin itseni kauniiksi vain ollessani kameran edessä. Kun hiukseni ja meikkini oli tehty ja minut oli puettu kauniisiin vaatteisiin, katsoin itseäni ja ajattelin: ”Hyvä luoja, olenko tuo todella minä.” Muutos oli minusta niin valtava. Kasvoni ovat kuin tyhjä paletti, mikä on meikin kannalta hyvä asia, mutta ilman sitä näytän kalpealta ja aneemiselta.

Iän myötä naiselle on kuitenkin alkanut kertyä itsevarmuutta.

– Olen itsevarmempi 57-vuotiaana kuin olin vaikkapa 27-vuotiaana, hän toteaa.

Ikääntyminen

Ikävuosistaan huolimatta McMenamy ei aio vielä eläköityä muotimaailmasta. Tällä hetkellä häntä seuraa Instagramissa 30 000 ihmistä.

– Se vaikuttaa niin pinnalliselta ja hölmöltä, mutta minä rakastan sitä. Se piristää minua. Tämä on se asia, mitä olen aina osannut tehdä. Olen työskennellyt mallina 17-vuotiaasta saakka ja kun ihmiset tulivat kehumaan kuviani Voguessa, olin niin ylpeä. Kun ihmiset tykkäävät somejulkaisuistani, se tuntuu samalta, nainen selittää.

Instagram-sukupolvi on tottunut näkemään McMenamyn upeana, kypsempänä naisena. Hän myöntää, ettei ikääntymisen hyväksyminen ole käynyt häneltä itseltään kivuttomasti.

– Luulen, että jokainen ikääntyvä nainen katsoo ihoaan ja miettii: “Mitä minulle oikein tapahtui? Ennen olin täydellinen, eikä minulla ollut ryppyjä, eikä mikään roikkunut.” Nuorena sitä ei osaa arvostaa, sillä keskitymme murehtimaan kaikkea muuta. Haluaisin mielelläni vanhentua kauniisti ja rakastaa ryppyjäni, mutta en ole vielä päässyt siihen pisteeseen. En ole lainkaan kauneusleikkauksia vastaan. Olen hyvin turhamainen. Jos voisin tehdä jotain, mikä näyttäisi luonnolliselta, tekisin sen. Mutta olen silti tyytyväinen itseeni.

McMenamy myöntää, ettei hän halua julkaista somessa täysin käsittelemättömiä kuvia.

– En halua näyttää vikojani. Haluan ihmisten suhtautuvan kuviini fantasiana. Olen nähnyt ​​Instagramissa naisia, jotka todella antavat silmäpussiensa ja ryppyjensä näkyä. Se tekee varmasti heille hyvää, mutta minä en koskaan kykenisi siihen.

Viime aikoina hän on kuitenkin rohkaistunut näyttämään seuraajilleen todellisen hiusvärinsä.

– Syy, miksi annoin hiusteni harmaantua, oli, etten uskonut enää tekeväni töitä ja halusin tehdä arjestani yksinkertaisempaa. En halunnut ravata koko ajan kampaajalla värjäämässä tyveä piiloon. En olisi arvannut sen näyttävän näin hyvältä, se oli puhdas vahinko. Mutta nyt haluan auttaa ihmisiä ymmärtämään, että voit olla cool, vaikka olisit yli viisikymppinen. Sinun ei tarvitse mukautua odotuksiin ja leikata hiuksiasi lyhyiksi. Olet yhä oma itsesi, hän muistuttaa.

Lähde: Vogue UK, Instagram