Teemu Asunmaa on ajanut kolmanneksi SM-rallikauden päättäneessä SM KokUA 60-V Juhlarallissa. SM1-luokan sarjapisteistä ajaneista Asunmaa oli toinen varmistaen SM1-luokan pronssimitalin. Seuraavan kerran Asunmaa on tositoimissa ensi viikolla ajettavassa Jyväskylän MM-rallissa.
Teemu Asunmaa, 34, kartanlukijansa Marko Salmisen, 42, kanssa, ovat sijoittuneet SM-kauden finaalissa Kokkolassa kolmanneksi. Eroa kärkeen jäi lopulta 11 sekuntia. Asunmaa keräsi Kokkolasta toiseksi korkeimman pistesaldon ottaen SM1-luokan pronssin, sillä toiseksi sijoittunut venäläiskuljettaja Nikolay Gryazin ei ajanut SM-sarjapisteistä.
Asunmaa aloitti SM-kauden päättävän kilpailun ajamalla viidenneksi nopeimman ajan ensimmäiselle erikoiskokeelle. Toisen erikoiskokeen pohja-aika sekä kolmannen erikoiskokeen kolmas sijoitus tarkoittivat huoltoon tultaessa toista sijoitusta. Eroa kärkeen oli vain 2,2 sekuntia.
– Olisi pitänyt puristaa määrätyissä paikoissa enemmän, mutta tilanne ei ole paha. Nyt huollon kautta ja sen jälkeen ajetaan päivän kaksi ensimmäistä pätkää uudestaan sekä erikoiskoe kuusi ensimmäistä kertaa. Koitetaan pitää sama rytmi ja puristaa eroa vähän kiinni, Asunmaa kommentoi.
Toiselle lenkille Asunmaan Skoda Fabia Rally2 Evoon asennettiin lisävalot, sillä neljäs erikoiskoe ajettiin iltahämärässä ja päivän viimeiset kaksi jo yön pimeydessä. Asunmaa oli neljännellä erikoiskokeella seitsemäs ja viidennellä toiseksi nopein. Kuudennen erikoiskokeen alussa sattunut rengasrikko hidasti Asunmaan vauhtia, ja eroa pohja-aikaan tuli 9,4 sekuntia.
– Ajoin heinikossa olleeseen kiveen, jonka seurauksena rengas meni jo aivan pätkän alussa. Katsotaan mitä huomenna tapahtuu.
Sunnuntaiaamuun Asunmaa lähti kuudennelta sijalta 12,9 sekuntia kärjestä. Ensimmäisen erikoiskokeen Asunnmaa ajoi kolmanneksi nopeimmalla ajalla nousten yleiskilpailussa viidenneksi. Toiseksi nopein aika erikoiskokeella kahdeksan nosti Asunmaan yleiskilpailussa kolmanneksi. Kauden viimeistä huoltotaukoa edeltäneelle erikoiskokeelle yhdeksän Asunmaa ajoi pohja-ajan, ja kilpailun päättäneellä erikoiskokeella Asunmaa oli kolmanneksi nopein.
– Ei mennyt kuten suunniteltiin. Meidän lauantai-illan epäonni ratkaisi kilpailun. Onnittelut Emilille(Lindholm) mestaruudesta.
SM-pronssi ei olisi onnistunut ilman yhteistyökumppaneiden sekä tiimin laajaa tukea.
– Isot kiitokset yhteistyökumppaneille, tiimille sekä huoltomiehille. He ovat tehneet kovasti töitä koko kauden, ja vuosittainen kiertäminen vaatii aika paljon kaikilta. Kiitokset kaikille, jotka ovat mahdollistaneet tämän kauden, harmi ettei tulos ollut toivotunlainen.
Asunmaan kilpailukausi ei pääty Kokkolaan, vaan katseet on jo käännetty ensi viikonloppuna ajettavaa WRC Secto Automotive Rally Finlandia kohti.
– Nyt pitää kääntää ajomoodi Jyväskylään ja koitetaan ottaa sieltä hyvä tulos. Auto on iskussa ja ollaan ajettu hyvin testiä. Odotan innolla kauden toista MM-ralliani.
WRC Secto Automotive Finland ajetaan Jyväskylässä 1.-3.10.
Lähde: Asunmaa Racing -tiedotus
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä