OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Hanna Maaria Ikonen ja Sana

Urbaania poppia ja räppiä yhdistelevä Sana on mielenkiintoinen ja huomiota herättävä artisti

Sanan uusin pop-kappale “Sä tuut muistaa” on herättänyt kuuntelijat, ja se on saanut erittäin hyvän vastaanoton. Kappale nousi Spotifyssa myös Uuden suomalaisen musiikin listan kanteen, sekä suomihittien listalle.

“Sä tuut muistaa” tempaisee heti mukaansa, ja kappaletta kuunnellessa mieli täyttyy valtavan hyvällä fiiliksellä. Kappaleen sanoma on nimensä mukaisesti – Sä tuut muistaa. Kappaleen soidessa ja sen kokonaisuuden auetessa, fiilis vain paranee. Kappale huokuu itsevarmuutta ja itsensä arvostusta.

Sana on julkaissut Sä tuut muistaan-kappaleesta myös musiikkivideon.

“Sä tuut muistaa”-kappaleen musiikkivideolla matkataan Sanalle tärkeän sanoman äärellä. Musiikkivideon halutaan muistuttavan meitä kaikkia siitä, että jokainen on upea omalla ainutlaatuisella tavalla, juuri sellaisena kuin on.

Menneisyys näkyy ja kuuluu Sanan musiikissa.

Sana on kulkenut läpi kuluttavan ja petollisen parisuhteen. Tämä kokemus kuuluu ja näkyy artistin musiikissa. Hän tuli aikaisemmassa parisuhteessaan toistuvasti petetyksi, jonka vuoksi Sanasta tuli lopulta rikkinäinen, hauras ja huonolla itsetunnolla varustettu nuori nainen. 

Suhteen loppumisen jälkeen hän aloitti oman sisäisen kasvun matkansa, jonka tuloksia ei voi kuin ylpeänä ihastella. Sana rakensi ja kokosi itsensä pala palalta uudelleen, opetteli hyväksymään ja rakastamaan itseään. Tie ei ole ollut helppo, mutta tänä päivänä kun Sanan kanssa juttelee, ja tätä upeaa naista katsoo, niin ei voi kuin ihmetellä sitä, että mistä tuo kaikki positiivinen säteily ja energia oikein kumpuaa. Juuri julkaistu “Sä tuut muistaa”-kappale nostaakin upeasti esille ja näkyväksi juuri tämän hyvinvoivan Sanan. 

Sana rakastaa puhua itsetunnosta ja sen tärkeydestä, myös sosiaalisessa mediassa.

Sana käyttää omia kokemuksiaan ja kasvutarinaansa positiivisella tavalla hyödyksi auttaakseen muita itsetunto-ongelmien kanssa painivia ihmisiä. Sanan halu auttaa, puhua ja tuoda näkyväksi itsetuntoasioita, kumpuaa selvästi jostain erittäin syvältä sisimmästä. Sana itse tietää sen, kuinka kipeitä asioita ne voivat olla. Pahimmassa tapauksessa itseinho ja huono itsetunto voivat olla elämäämme pahasti rajoittavia ja mieltämme kuormittavia asioita, joiden takia emme pysty, emmekä uskalla elää oman näköistä elämäämme. 

Sana tehostaa sosiaalisessa mediassa omia puheitaan myös vähäpukeisilla kuvilla, paljastaen avoimesti ja rehellisesti osan itsestään. Tämä ei ole ollut Sanalle itsestäänselvyys, eikä entinen huonovointinen Sana olisi ikinä voinut toimia näin. Kuvien tarkoitus ei ole itsensä esittely, vaan hän haluaa viestittää näillä kuvillaan sitä syvintä ja tärkeintä sanomaa, että sinäkin voit tehdä näin, kaikilla on siihen täysi oikeus, omana ihanana itsenään. Kenenkään ei tarvitse hävetä omaa persoonallisella ja ainutlaatuisella tavalla upeaa vartaloaan.  

Pääsin tutustumaan Oho Live tv:n Pieni pala Hannaa jaksoa kuvatessani Sanan kulisseihin. Sain myös kunnian tutustua Sanan taustalla toimiviin musiikkialan ammattilaisiin.

Sain kunnian olla seuraamassa Limingan nuorisoseuralla Sanan uuden keikkashown rakentamista. Suurisydämisenä ihmisenä hän tarjosi myös ainutlaatuisen mahdollisuuden kahdelle perhekotinuorelle, he saivat tulla “yksityiskeikalle” katsomaan Sanan keikkasetin läpivientiä ja harjoituksia. Sanalle nämä nuoret olivat jo entuudestaan tuttuja, sillä artisti on vieraillut nuorten luona myös perhekodilla, jossa he asuvat. Sana toivoo, että voisi omalla toiminnallaan olla esimerkkinä myös muille artisteille. 

Artisteilla on yllättävän iso vaikutusvalta kuuntelijoihin ja faneihin. Näin artisteilla on mahdollisuus vaikuttaa ihmisten mieliin, antaa heille oikeita ja aitoja elämyksiä, kuten Sana on antanut perhekotinuorille. Perhekotinuoret ovat olleet otettuja ja onnellisia hänen tarjoamista mahdollisuuksista. Tällaiset tilaisuudet ovat nuorille kokemuksia, jotka tulevat kannattelemaan heitä pitkään.  

Sanat ja taustat tietäen, minun mieleeni nousi seuraavanlaisia ajatuksia katsellessani perhekotinuorten kanssa Sanan uuden keikkashown läpivientiä ja harjoituksia.

Seisot nyt lavalla vahvempana ja vapaampana kuin koskaan, iso taakka on pudonnut harteiltasi. Olet rämpinyt ja selvinnyt läpi helvetin ja jään, hyvästellyt jättäen paljon negatiivisuutta taaksesi. Lavalla ympärilläsi olevien savukoneiden syöksemä usva, tulee nyt sinun ulkopuolelta. Usva ei tule enää sisältäsi, eikä se puske ulospäin sisäistä pahaa oloasi. Kipinäkoneen aikaansaamat kipinät, ovat nyt silmissäsi näkyviä iloisia pilkahduksia ja ne tanssivat voiton sävelillä. Estradin monenlaiset valot ja niissä tiheästi vaihtuvat värit, kertovat aidoista tunteistasi, joihin on helppo heittäytyä mukaan ja nauttia esityksestäsi.

Sana itse kertoo keikkashowhun kuuluvista tehosteista. Savu ja valot tukevat kokonaisuutta, ne elävät aina kulloisenkin meneillään olevan kappaleen mukana ja niillä painotetaan kappaleissa tiettyjä tarkkaan suunniteltuja kohtia. Tehosteiden tarkoitus on antaa kuulijalle ja katsojalle elämyksiä, esitettävälle kappaleelle syvyyttä ja tuoda kappaleen sanomaa vielä voimakkaammin esille. Keikkashowssa on tehosteena mm. savuja, kipinöitä ja valoja. Näiden tehosteiden käyttäminen mahdollistaa kuulijoiden viennin yhä syvemmälle musiikkiin ja oikeaan moodiin. “Haluan, että ihmiset saavat kokea keikoilla tunteita herättävän kokonaisuuden. Saan itse katsojista todella paljon energiaa esiintymiseen, joten tottakai haluan tarjota myös heille mahdollisimman paljon.”, Sana kertoo.

Se, että me näemme artistin lavalla esiintymässä, on vain pintaraapaisu siihen, mitä muuta artistin elämä pitää sisällään.  

Sana kertoo siitä, kuinka useat artistit tekevät kokoajan monenlaisia taustatöitä mm. markkinointia, fanien kanssa yhteydenpitoa, kirjoittaa sanoituksia, suunnittelee promokuvia ja niiden kuvauksia, treenaa, laulaa, tekee ja suunnittelee musiikkivideoita. Artisteilla on erittäin paljon asioita, joita heidän täytyy järjestellä. Aina pitää ottaa huomioon myös se, että kaikkeen tekemiseen on oltava varasuunnitelma. 

Musiikki elää kaikessa mukanani.

Sana kertoo laulavansa päivittäin; “laulan ihan kaikenlaista musiikkia. Treenaan tietenkin myös omia biisejä”, Sana naurahtaa. “Rakastan tanssimista ja tanssin päivittäin. Twerkkaus on tullut elämääni hiljattain. On ollut kiva opetella hallitsemaan kehoani, sillä minulla on pahoja motorisia häiriöitä, joiden luulin estävän minua tanssimasta. Koskaan ei saa antaa omien rajoitteiden estää tekemästä sitä, mitä rakastaa ja haluaa tehdä. Nämä rajoitteet ovat usein vain oman pään sisällä”, Sana muistuttaa.

“Järjestämme myös biisileirejä kerran tai kaksi vuodessa. Siellä tehdään mulle uutta musiikkia, meidän tiimin kanssa. Ne ovat tuottoisia reissuja, sillä siellä keskitytään vain musiikkiini useamman päivän ajan.”

Sanalta on tulossa uutta musiikkia marraskuussa. Tätä jäämme innolla ja jännityksellä odottamaan!

Sanan päävastuullisena tuottajana toimii Vesa Lappalainen, apunaan Wili Nuutinen.

Keikoilla ääniteknikko/valomies Eerikki Peltokorpi, efekteissä Miro Perttunen.

Sanan keikat myy Sami Rönnlund / Primetime music.