Vuoden Kokki 2021 -kilpailun on voittanut Kim Päivästö (Ravintola Inari, Helsinki) ja Vuoden Tarjoilija 2021 -kilpailun Henna Kolehmainen (Ravinteli Huber, Tampere). Ruoanlaiton ja salipuolen ammattilaisten suomenmestaruuskilpailut käytiin Viinikylässä Helsingin Messukeskuksessa 29.–30.10.2021.
Alan arvostetuimmilla suomalaisilla kilpailuilla on pitkä tausta. Vuoden Kokki -kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1995 ja Vuoden Tarjoilija -kilpailu vuonna 2013. Kilpailuiden myötä järjestäjät ja yhteistyökumppanit haluavat nostaa esille ravintola-alan ammattilaisia ja lisätä alan arvostusta.
– Nyt on hyvä fiilis. Voitto tuli minulle yllätyksenä, sillä finaalin ensimmäisen päivän suoritukseni ei ollut niin vahva. Työpaikallani Ravintola Inarissa ehdin käydä jo heti eilen illalla kääntymässä ja ottamassa onnittelut vastaan. Seuraavaksi käymmekin yhdessä kalenteria läpi ja laitamme siihen työ- ja edustustyön vuorot, toteaa Vuoden Kokki 2021 -kilpailun voittanut Päivästö.
Kilpailu on Päivästölle jo entuudestaan tuttu. Tulevan vuoden aikana hän pääsee tekemään edustustehtäviä elintarvikealan toimijoiden kanssa.
– Tämä oli kolmas kerta, kun osallistuin Vuoden Kokki -kisaan ja nyt pääsin toista kertaa mukaan finaaliin. Vielä en ole ehtinyt kauheasti miettiä, mitä odotuksia minulla edustusvuotta koskien on, mutta varmasti saan paljon uusia kontakteja ja tuttavuuksia alalta ja pääsen tekemään mielenkiintoisia yhteistöitä.
Vuoden Tarjoilijaksi valittu Kolehmainen kertoo olevansa iloisesti yllättynyt kilpailun voitosta ja odottavansa innolla tulevaa edustusvuotta.
– Edessä on varmasti jännittävä vuosi, varsinkin kun en ollut edes ajatuksissani miettinyt saavani kultamitalia. Olin mukana Vuoden Tarjoilija -kisassa nyt toista kertaa, vuonna 2019 putosin pois semifinaalivaiheessa. Odotan nyt tapaavani paljon uusia ihmisiä ja saavani uusia kokemuksia, hän sanoo.
Kilpailun pääjärjestäjänä toimii Wihuri Metro-tukku yhdessä laajan yhteistyöverkoston kanssa. Vuoden Kokki -kilpailun voittaja palkittiin Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 10 000 euron apurahalla ja Vuoden Tarjoilija -kilpailun voittaja MaRa ry:n Henrik Bitten stipendisäätiön 10 000 apurahalla. Apurahojen tarkoituksena on edesauttaa voittajien ammatillista kehittymistä. Seuraavan vuoden aikana voittajat pääsevät tekemään erilaisia edustustehtäviä ja yhteistyötä elintarvikealan toimijoiden kanssa. Ensi vuonna kilpailut käydään Viini & Ruoka 2022 -messuilla Helsingin Messukeskuksessa.
Lähde: Messukeskus
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Yksinkertainen kesäinen Salsa
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi