Kalevauva.fi julkaisee ensi keväänä Playground Musicin kautta kokonaan uuden Kaupunkilaulut-albumin. Levyllä yhtye esittää tuttuun tyyliinsä Vauva.fi-foorumilta löytyvien sanoitusten saattelemana säveltämiään kappaleita, jotka kertovat Suomen kaupungeista. Ensimmäisen julkaistavan singlen kunnian on saanut Kuopio ja tottahan toki kappaleella on mukana musisoimassa asiaan kuuluvasti kaupungin oma kasvatti blueskitaristi Erja Lyytinen!
Kuuntele kappale alta:
Bändi kertoo kappaleesta seuraavaa:
”Tätä on tehty pitkään ja hartaasti ja vihdoin pääsemme jakamaan lopputuloksen kaikille. Kiitos kaikille mahtaville avustajillemme! Oli upeata saada vierailijaksi myös yksi mualiman parhaista blueskitaristeista, Kuopion oma Savonmuan Hilima: Erja Lyytinen!!”
Kalevauva.fi on Aapo Niinisen ja Kimmo Nummisen muodostama nykypäivän trubaduuriyhtye, jonka sanoitukset on kerätty suoraan kansan suusta: keskustelupalstoilta ja nettikommenteista. Yhtye perustettiin alkujaan vuoden 2016 Kaustinen Folk Music Festival -tapahtuman esiintymistä varten. Yhtyeestä tuli kuitenkin niin suosittu, että se jatkoi toimintaansa festivaalien jälkeenkin ja yhtyeen YouTube-kanavan videoilla on lähes 6 miljoonaa näyttökertaa.
Virallisesti Kalevauva.fi on julkaissut kaksi albumia ja ison nipun singlejä, jotka ovat päässeet radiosoittoon asti ja yhtye valittiin Vantaan Sanomien äänestyksessä Vuoden vantaalaiseksi 2017.
Jatka lukemista
5 suomalaisten suosikki huonekalusarjaa
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi