OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Tutkimus: ilmastointi on suomalaisten mielestä ylivoimaisesti auton tärkein lisävaruste

Seuraavaksi hankittavassa autossa pitää olla ainakin ilmastointi ja vakionopeudensäädin. Näin ajattelee valtaosa suomalaisista Kamuxin Suomalaiset autokaupoilla 2021-tutkimuksessa.

Suomalaisten mielestä ylivoimaisesti tärkein auton lisävaruste on ilmastointi, sillä huurtuneita ikkunoita tai tukahduttavaa kuumuutta karsastaa peräti 85 prosenttia vastaajista. Noin kuusi kymmenestä pitää lisäksi vakionopeudensäädintä tärkeänä, ja noin 40 prosentin kannatuksen saavat niin automaattivaihteisto, vetokoukku, lämmitettävä tuulilasi kuin ajonvakautusjärjestelmäkin.

– Tärkeimmiksi koettujen auton lisävarusteiden lista kertoo ennen kaikkea suomalaisesta sielunelämästä. Täällä Pohjolassa koetaan eri vuodenaikoina sään ääripäät, ja niihin meidät suomalaiset on opetettu jo pienestä pitäen varautumaan. Talvipakkasilla lämmitettävä tuulilasi sujuvoittaa liikkeelle lähtöä ja ilmastointi auttaa huurtuneiden lasien avaamisessa. Vastaavasti kuumilla keleillä ei haluta turhaan hikoilla tien päällä. Vetokoukun suosio perustuu varmasti sekä mökkikulttuuriimme sekä omakotitaloasumiseen: kun tavaraa kuskataan edestakaisin, niin peräkärry on monelle ehdoton juttu, kommentoi Kamuxin Suomen aluepäällikkö Janne Ihonen tuloksia.

Parkkeerausapu kelpaa yhä useammalle

Kun vertaa tuoreimman tutkimuksen tuloksia edellisvuoden vastaaviin, voidaan todeta tiettyjen lisävarusteiden vakiinnuttaneen paikkansa suomalaisten kestosuosikkeina. Kärkipään järjestyksessä ja vastausprosenttien jakautumisessa on nimittäin vain pientä liikehdintää.

Siinä missä moni lisävaruste koetaan hitusen vähemmän tärkeäksi kuin vuotta aiemmin, peruutuskameralle ja pysäköintitutkalle kuitenkin nähdään entistä enemmän käyttöä. Ihonen arvelee tämän johtuvan uudesta tieliikennelaista, joka astui voimaan viime vuoden kesällä.

– Siitä lähtien taajaman kaksisuuntaisella tiellä on saanut pysäköidä vasemmalle puolelle tietä, eli parkkeeratessa rattia tulee käännettyä nyt entistä useammin toiseen suuntaan kuin yleensä. Varsinkin tottumattomammille kuskeille on saattanut aiheuttaa päänvaivaa, että havainnoitavaa on yhtäkkiä edessä, takana ja lisäksi tien kummallakin puolen, hän sanoo.

Suomalaiset autokaupoilla 2021 -tutkimus toteutettiin Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 28.1.–3.2.2021. Kohderyhmänä olivat 18–70-vuotiaat suomalaiset, jotka omistavat ajokortin, joiden taloudessa on auto ja jotka vastaavat autohankinnoista. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 1005 vastaajaa, ja painotettuna se on valtakunnallisesti edustava otos sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.

Lähde: Kamux