OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: unsplash.com

Tekoäly tunnistaa ihosyövän huonommin tummalla iholla

Ihosyövän diagnosoimiseksi kehitetyt tekoälyjärjestelmät tunnistavat syövän heikommin tummalla iholla, kirjoittaa Glamour. Tutkimukset ovat paljastaneet, että tekoäly on koulutettu arvioimaan pääasiassa vaaleaa ihoa.

Tekoälyn kehitys on johtanut lukuisiin edistysaskeliin terveydenhuollon saralla. Samalla yksityishenkilöiden oman terveyden tarkkailemisesta on tullut yhä helpompaa. Esimerkkinä mainittakoon Apple Watch Series 4-älykellon sykeanturi, jonka avulla käyttäjä voi ottaa sydänsähkökäyrän. Valitettavasti joissakin tapauksissa tekoäly on kuitenkin osoittautunut ongelmalliseksi.

Datan käsittelyyn ja koneoppimiseen sisältyy biaksista johtuvia riskejä. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että ihosyövän diagnosointiin tarkoitettujen tekoälyjärjestelmien kehittämissä ja “kouluttamisessa” ei ole panostettu tarpeeksi monimuotoisuuteen, jotta ne pystyisivät tunnistamaan syövän yhtä tehokkaasti erilaisilla ihoilla.

Oxfordin yliopistossa tohtori David Wenin johdolla suoritetussa tutkimuksessa todettiin, että vaikka tekoälyjärjestelmillä on paljon potentiaalia ihosyövän diagnosoinnissa (ja joissakin tapauksissa ne voivat olla jopa ihmisen tekemiä diagnooseja luotettavampia), järjestelmät eivät välttämättä ole yhtä tarkkoja, kun kyse on ihosyövän diagnosoinnista ihmisillä, joilla on tummempi iho. Tutkimuksessa analysoitiin yli 100 000 kuvaa ihosairauksista 21 tietokannasta, joita käytetään tekoälyjärjestelmien kouluttamiseen. Valitettavasti vain harvat kuvat sisälsivät tietoa valokuvattujen henkilöiden etnisestä taustasta tai ihotyypistä. Niistä 2 436 kuvasta, joista tiedot olivat saatavilla, vain kymmenessä esiintyi tummempi ihonväri. Vain yksi kuva edusti tummanruskeaa tai mustaa ihoa. Niistä 1 585 kuvasta, joissa mainittiin potilaan etnisyys, ei ollut yhtäkään afrikkalais-, afrokaribialais- tai eteläaasialaistaustaisista henkilöä.

– Tummaihoinen väestö oli massiivisesti aliedustettuna ihovaurioita esittävissä kuvissa, tutkijat kirjoittavat Lancet Digital Health -lehdessä, jossa tulokset julkaistiin.

Tulokset ovat huolestuttavia, sillä aliedustus voi pahimmillaan johtaa virheelliseen diagnoosiin. Valitettavasti kyseessä ei ole ainoa esimerkki siitä, kuinka etniset vähemmistöt uhkaavat jäädä valkoihoisia heikompaan asemaan terveydenhuollossa. Britannian parlamentin ihmisoikeusvaliokunnan vuonna 2020 julkaisemassa Black People, Racism and Human Rights -raportissa viitattiin tutkimukseen, jonka mukaan yli 60 prosenttia Britannian mustasta väestöstä ei usko olevansa valkoihoisten kanssa tasa-arvoisessa asemassa julkisen terveydenhuollon piirissä.

Vaikka asiasta on käyty viime vuosina keskustelua, enemmän on tehtävä sen varmistamiseksi, että terveyspalvelut ovat tasavertaisia kaikille. Tutkijoiden mukaan tekoälyn kehittämiseen käytettävän datan tulisikin paremmin edustaa väestöä, jota varten teknologiaa kehitetään.

Lähde: Glamour