OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Vinyylilevyjen kysyntä jatkaa kovaa kasvua – Yhdysvalloissa rikottiin vuoden 1991 ennätys

Kuoleman porteilta nousseet vinyylilevyt kiinnostavat nousevissa määrin sekä Suomessa että maailmalla. Vinyylien kysyntä on ollut kasvussa jo useita vuosia ja suuren kiinnostuksen vuoksi esimerkiksi eurooppalaiset vinyylitehtaat ovat tällä hetkellä ruuhkautuneet niin pahasti, etteivät ne pysty valmistamaan levyjä niin paljon kuin olisi kysyntää.

British Phonographic Industryn (BPI) uusien lukujen mukaan vinyylilevyjä myytiin Briteissä tänä vuonna yli viisi miljoonaa, mikä on 8 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020. Myyntiennätys merkitsee myös sitä, että vuosi 2021 on 14. vuosi peräkkäin, jolloin formaatti on kasvattanut myyntiään. Saarivaltion tämän vuoden myydyimpien vinyylien kärkikolmikossa on Sam Fenderin Seventeen Going Under-albumi, Adelen ennätyksiä rikkonut 30-albumi, sekä Abban paluualbumi Voyage.

Vastaavasti Yhdysvaltojen Record Industry Association of America (RIAA) on juuri julkaissut musiikkituloraporttinsa, jonka keskeinen havainto on, että vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla vinyylialbumien tuotot kasvoivat Yhdysvalloissa 94 prosenttia kohoten 467 miljoonaan dollariin. Billboard-lehti raportoi, että jouluviikko oli Amerikassa vinyylilevyjen myynnissä paras viikko moneen vuosikymmeneen ja samalla ollen ensimmäinen kerta, kun vinyylien myyntimäärät rikkoivat kahden miljoonan rajan sitten vuoden 1991.

Vinyylilevyt eivät ole suinkaan ainoa kasvava retromusiikin muoto, sillä viime vuonna Yhdysvalloissa yksinään ostettiin yli 190 000 c-kasettia, mikä on korkein kasettien myyntiluku sitten vuoden 2003. Samaan aikaan musiikin suoratoiston tuotot kasvoivat 26 prosenttia ollen lähes 6 miljardia dollaria Yhdysvalloissa. Suoratoiston osuus mitattavan kauden liikevaihdosta oli huimat 84 prosenttia kaikkien formaattien myynnistä.

Jeff Taylor, BPI:n, Brit Awardsin ja Mercury Prizen toimitusjohtaja kommentoi kulunutta vuotta: “Tämä on loistavaa aikaa olla musiikin ystävä, sillä nyt kuluttajilla on enemmän vaihtoehtoja kuin koskaan ennen. Kun levy-yhtiö investoi uuteen musiikkiin ja lahjakkuuteen, fanit voivat ostaa ja kerätä rakastamaansa musiikkia vinyyli-, CD- ja jopa kasettina, ja heillä on pääsy yli 70 miljoonaan kappaleeseen välittömästi suoratoiston avulla milloin ja missä tahansa!”