OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: JLL Finland

Tutkimus: Helsinki maailman 24. innovatiivisin kaupunki

Pääkaupunkiseutu on saanut merkittävän sijoituksen JLL:n maailmanlaajuisessa Innovation Geographies 2022 -tutkimuksessa. Helsinki arvioitiin maailman 24. innovatiivisimmaksi kaupunkialueeksi. Pohjoismaista vain Tukholma (sijalla 20) nousi Helsingin edelle. Maailman parhaaksi kaupungiksi innovaatioissa on noussut yhdysvaltalainen San Jose ohi Tokion ja San Franciscon. TOP 10:een ylsivät lisäksi Boston, New York, Soul, Pariisi, Peking, Lontoo ja Seattle.

Edellisessä tutkimuksessa vuonna 2019 parhaan kaupungin tittelin vei San Francisco.

“Myönteisiä seurauksia pääkaupunkiseudun kehitykselle”

JLL:n toimitusjohtajan Tero Lehtosen mukaan tutkimustulos voi rohkaista uusia kansainvälisiä kiinteistösijoittajia Suomeen ja pääkaupunkiseudulle.

– Tutkimuksen antaman tiedon on tarkoitus nousta yhdeksi kriteeriksi, jonka avulla he päättävät sijoitussalkkujensa allokaatiosta. Kiinteistösijoittajien ajatusmaailma on muuttunut. Kaikkia sijoituksia ei kohdenneta kouralliseen maailman vilkkaimpia keskuksia. Nyt sijoittajat etsivät hyviä kohteita laajemmalla sihdillä. Tämä on Helsingin seudun mahdollisuus, hän sanoo.

Tutkimus toi myös esille Helsingin, Melbournen ja yhdysvaltalaisen Raleigh-Durbanin hyviksi sijainniksi uusille toiminnoille. Keskisuuret ja innovatiiviset kaupungit tarjoavat koulutetuille ihmisille hyvää elämänlaatua samalla kun työnantajat nauttivat toimistojen kohtuullisesta vuokratasosta.

“Innovaatiot ja osaaminen heijastuvat myös vuokramarkkinoille”

Toista kertaa tehty tutkimus eritteli yli sata metropolialuetta ympäri maailman kahdella mittarilla: innovaatioiden avulla ja osaamiskeskittymänä (talent concentration).

Innovaatiotaso määriteltiin T&K-panostusten, patenttien, it-alalle tulleiden suorien ulkomaalaisten sijoitusten määrällä ja pääomasijoittajien aktiivisuuden pohjalta.

Innovaatiot ja osaava työvoima lisäävät tarvetta korkeatasoisille toimitiloille ja kampuksille ja nostavat kiinteistöistä saatavia tuottoja. Esimerkiksi vuosina 2010–2020 toimistovuokrien nousu oli keskimääräistä nopeampaa kaupunkiseuduilla, jotka erottuivat edukseen innovaatioiden ja osaamisen saralla.

Osaamiskeskittymänä Helsingin seutu ei noussut 25 merkittävimmän kaupunkikeskuksen joukkoon.

Maailman innovatiivisimmat kaupungit 2022:

San Jose
Tokio
San Francisco
Boston
New York
Soul
Pariisi
Peking
Lontoo
Seattle

Lähde: JLL Finland