Suomenkielistä rockia, metallia ja progea yhdistelevä Varjo-Orkesteri julkaisi tänään ensimmäisen singlen Vihtahousun illallinen. Kappale on otettu 1.4.2022 julkaistavalta debyyttialbumilta Prima Volta, jonka julkaisusta vastaa Inverse Records.
Bändi kommentoi:
“Ensimmäinen sinkku tulevalta Prima Vista debyyttialbumilta. Vihtahousun illallinen tutustuttaa kuulijan suoraan mistä Varjo-Orkesterissa on kyse: Hyppysellinen menneitä ja ripaus tulevaa. Vihtahousun illallinen olet sinä!”
Katso Vihtahousun illallinen musiikkivideo:
Bändi on tulikuuman Karhula-scenen “heti valmis -kiuas”, joka on aina valmis löylyttämään kansaa tuorein, mutta sakein löylyvesin. Bändi kasaantui tavallaan vahingossa, kun Fog Light -yhtyeen pojat (Jarmo Pikka, Pasi Hakuli, Saku Hakuli) suunnittelivat uuden albumin kasaamista jo lähes valmiiden instrumentaalidemojen pohjalta. Sattumalta ajatuksiin hiipi näkymä mahdollisista lauluosuuksista (Markku Pihlaja). Alkuun oli tarkoitus kirjoittaa tuttuun tapaan sanoituksia englanninkielellä, mutta jonkin tiedostamattoman johdattamana tekstiä alkoikin syntyä härmäksi. Tämä intuitio oli ehdottomasti seuraamisen arvoinen.
Albumin demot olivat siis valtaosin valmiit, kun demoihin alettiin kirjoittaa laulumelodioita ja tekstiä. Samaan aikaa lauluja demoteltaessa äänitettiin jo albumille tulevia raitoja. Äänityssessiot rakentuivat ajan hengen mukaisesti “etänä” niin, että kukin taho äänitteli osuutensa omissa studioissaan. Loppusyksystä 2021 äänitykset olivat valmiit. Miksaus sekä masterointi nivoutui lopulliseen muotoonsa joulukuun alussa. Lopputulos yllätti koko bändin, albumista (Prima Volta) tuli todella tuoreen kuuloinen ilmestys, eikä vähiten suomenkielisen tekstin myötä.
Varjo-Orkesterin jäsenet ovat varsin tuttu vähintäänkin kotikontujen (Etelä-Kymenlaakso) musiikkiväelle. Taustaa jäseniltä löytyy sellaisista bändeistä kuin Omnium Gatherum, Total Devastation, Manitou, Kaihoro, Return To Void, Demonic Death Judge jne.
Jatka lukemista
5 suomalaisten suosikki huonekalusarjaa
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi