OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kirja-arvostelu: Satu – Alamaailman rautarouva on perinteinen rikostarina, mutta naisellinen näkökulma puuttuu

Kale Puonti: Satu – Alamaailman rautarouva.Bazar, 2021

Satu – Alamaailman raurarouva kertoo Satu Anderssonin värikkään elämän käänteistä. Satu eksyi jo teini-iässä kaidalta polulta hänet tuomittiin suomalaisen rikoshistorian nuorimpana naisena vankilaan. Sen jälkeen hänen rikollinen uransa on jatkunut muun muassa huumekaupan merkeissä ja hän on viettänyt suuren osan aikuisiästään telkien takana. Rikollisuus ei kuitenkaan ole Satun koko elämä. Vankilan seinien tällä puolen Satu on rakentanut itselleen perheen; kaksi tytärtä ja viisi lastenlasta. Hänen pisin liittonsa oli yhdessä rikollisjärjestö M.O.R.E.:n jäsenen, nyt jo edesmenneen Raimo Anderssonin kanssa.

Satun elämänkerran on kynäillyt entinen poliisi Kale Puonti. On kiinnostavaa, että Puonti tutustui kirjansa päähenkilöön jo työskennellesssään huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa, joten hän on saanut seurata Satun ylä- ja alamäkiä aitiopaikalta. Puontin kirjassa on kova rikosdekkarimainen ote, mutta tavallaan on hieman sääli, ettei kirjaa ole kirjoittanut nainen. Vastaavia alamaailman henkilökuvauksia nimittäin löytyy suomalaisilta kirjamarkkinoilta tällä hetkellä lukuisia, eikä Satu tyylillisesti tuo genreen mitään uutta. Tarinallisesti kirjassa on kuitenkin yksi merkittävä poikkeus; se kertoo naisesta rikollismaailmassa. Tämä on raikas lähtökohta, jossa riittäisi paljon tutkailtavia polkuja, joille ei kirjassa poiketa – ei niin usein kuin soisi. Esimerkiksi kappale, jossa Satu kertoo joutuneensa todistajaksi raakaan rikokseen ollessaan raskaana, on yksi kirjan mielenkiintoisimmista. Jokainen sitä lukeva nainen nainen osaa heti kuvitella, mihin äärimmäisen stressaava tilanne olisi voinut äidin ja lapsen kohdalla johtaa. Herkempiä teemoja ei kirjassa kuitenkaan pysähdytä pohtimaan, vaan siinä painetaan kursailemattomasti eteenpäin vauhdikkaasta anekdootista seuraavaan. Satun tarina on ehdottomasti kirjan arvoinen, mutta onko kirja tuon tarinan arvoinen? Tuntuu, ettei tarinassa olisi vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Ehkä vaatimattomat 200 sivua eivät ole riittäneet pintaraapaisua enempään. Tai ehkä toisenlainen lähestymistapa ei yksinkertaisesti ole puhutellut Kalea tai Satua, se heille sallittakoon.

Osta kirja Adlibrikselta

Satu – Alamaailman rautarouva 

sidottu, suomi, 2021

Rikollispomon lesken erikoinen elämä

Kale Puontin tietokirja Satu – Alamaailman rautarouva kertoo karun tarinan järjestäytyneen rikollisuuden huipulta.

Satu Andersson teki jo 15-vuotiaana kyseenalaista historiaa joutuessaan kautta aikain nuorimpana naisena vankilaan videoliikkeeseen tehdystä murrosta. Hän liittyi jäseneksi kovan luokan rikollisjengeihin jo nuorella iällä. Andersson alkoi myös käyttää ja myydä amfetamiinia ja pyörittää aina vain suurempaa huumekauppaa. Vuonna 2018 hänet tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankeuteen.

Osta kirja täältä*

*Huomaathan, että OHO Live TV voi saada komission, mikäli ostat ylläolevan linkin kautta tuotteita. Näin autat meitä pysymään laatumediana!