Kesästä lähtien tauolla ollut Pieni pala elämää palaa uusien jaksojen kera. Ensimmäinen jakso ilmestyi 15.02.2022 ja jakson vieraana on Hannan kitaransoiton opettaja Janina Tihinen.
Ensimmäisessä jaksossa on teemana uskaltaminen ja uusien asioiden kokeileminen. Pääsemme seuraamaan Hannan ensimmäistä kertaa avannossa, ja siihen liittyviä tuntemuksia. Uusien asioiden kokeminen onkin Hannan mielestä tärkeää. Pääsemme myös seuraamaan, kun Hanna ja Janina puntaroivat uskaltamista kitaransoiton saralla. Hanna ja Janina keskustelevat mokaamisesta ja siitä, että on ihan okei, että ei heti osaa kaikkea, ei tarvitsekaan osata. ”Ihan sama mitä sä yrität tehdä, kun sä opettelet jotain uutta taitoa niin aluksi kompastellaan ja kompuroidaan. Mut se on niinkun kaikista tärkeintä, että sä et anna sen olla se mikä rajoittaa sua.” Tihinen toteaa.
Jaksossa Hanna avaa myös hieman ohjelman läpikäymää uudistusta ja suunnitelmista ohjelman tulevaisuutta ajatellen. Hannalla on toiveena viedä ohjelmaa eteenpäin ja ”mennä pois vanhasta”. Pääteemana ohjelmassa säilyy kuitenkin Hannalle tärkeät teemat kuten itsetunto ja niiden asioiden tekeminen, joita rakastaa.
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä